No niin... (perinteita kunnioittaen)

Tassa on siis viiimeinen juttu Perusta... kerron ensin Jussin ja meikalaisen kierroksesta etela- amerikasta ja sitten ajattelin sanoa viimeiset sanat perusta ja sitten ... niin no sitten ma lopetan...

Eli siis Jussi tuli Limaan heinakuun lopulla... me ajateltiin tehda pieni kierros etela-amerikassa ja nahda muita maita kuin vain perua... Mina , jussi ja tim lahdettiin matkaan... oltiin muutama paiva limassa, koska timin piti hommata uusi passi, kun se idiootti sitten kadotti passinsa, kuten varmaan kaikki tietaa lentokentalla, kun me mentiin viidakkoa katsomaan...

Aloitan heti nayttamalla kartan meidan matkasta,.... taman kartan otin jussin blogista, (kiitos vaan siita Jussi...)



Keltainen viiva sitten nayttaa meidan reitin... aika hyvin ehdittiin kiertaa reilussa kolmessa viikossa... laskettiin, etta matkustettiin reilusti yli 10 000 kilometria... eli siis istuttiin bussissa monen monta tuntia... matkareitti oli siis Lima(Peru), Arequipa (Peru), Puno(Peru) , Copacabana(Bolivia), La Paz(Bolivia), Santa Cruz (Bolivia),  Asunción (Paraguay), Foz do Iguazu (Brasilia), Buenos Aires (Argentina), Santiago (Chile) ja takaisin Peruun Limaan...

Eli siis ensimmainen matka oli Punoon Titicaca jarvelle ja sinne mentiin Arequipan kautta... Arequipa on kuuluisa kaupunki Perussa... sita sanotaan valkoiseksi kaupungiski, koska koko keskusta on siis tehty valkoisesta kivesta... kaikki rakennukset on siis valkoisia... tama ei nyt ole ihan totta... aika paljon on harmaita rakennuksia ja muitakin vareja loytyy, mutta keskusaukio on aika valkoinen... tassa hieman kuvaa keskusaukiolta...



Sielta sitten suunnistettiin Punoon, joka on siis Titicaca jarven rannalla... Punossa oltiin yota ja syotiin hyvin.. Sitten mentiin vierailemaan titicaca jarvelle... Tama jarvi on muuten maailman suurin vuoristojarvi (yli 2000metrin korkeudessa)... se on 165 kilometria pitka ja sen pinta-ala o 8560 neliokilometria... sen suurin syvyys on 274metria... joten kokoa loytyy... mutta se on myos tosi kaunis jarvi... me ajeltiin bussissa sen ympari kun lahdettiin boliviaan ja se on tosi kaunis...

 kuvaa...






Punosta loydettiin myos opastettu reissu kuuluisille kelluville saarille, joita loytyy titicaca jarvesta... Nailla saarilla asustaa (viela tana paivanakin) intiaaneja, jotka joskus tekivat nama saaret, rupesivat asustamaan saarilla, koska ymparoivat kansat olivat niin vihamielisia... nama saaret on siis tehty tietynlaisesta kaislasta, jota kasvaa titicaca-jarvessa... Kaikki on tehty tasta kaislasta... talot, veneet ja tietysti itse saaret...



Tassa kuvassa on yksi kelluvista saarista... ja seuraavassa kuvassa on talo, jossa intiaanit asuvat... vielakin...



ok... tuo tuossa taitaa olla koirankoppi... seuraavassa kuvassa nakyy talo... ja meikalainen...;)

}

Ei nama talot kauheansuuria ole, mutta toisaalta ei ne intiaanitkaan ole kauhean isokokoisia...



Tassa kuvassa on siis veneet, joilla intiaanit kalastaa ja joilla ne kulkee ympariinsa... talla me myos kuljettiin pieni matka... yhdelta saarelta toiselle...



Tassa kuvassa nakyy meidan opas, joka selittaa kuinka saaret on tehty ja kuvassa nakyy myos pieni laatta, joista saaret on tehty... pohja on siis tehty kaislojen juurista, jonka paalle intiaanit latoo sitten katkottuja kaisloja... saaret on siis useita metreja paksuja, mutta kuten arvata saattaa joka paikka on kosteaa, minka vuoksi intiaanit myos karsivat kaiken maailman nivelsairauksista... mutta vielakin ne siella asustaa... kalastelee ja nyt tietenkin ne saa rahaa turisteilta, jotka tulee pallistelemaan elaman menoa kelluvilla saarilla...

Otettiin sitten opastettu reissu, joka oli itse asiassa toodella syvalta... meidan opas ei oikeastaan osannut kertoa muuta kuin etta miten titicaca nimi lausutaan oikein... joka paikka oli taynna turisteja ja meikalainen... tunsin itseni myos tosi turistiksi... ei siis ollut maailman ihmeellisin reissu... reissu paattyi sitten yhdelle saarelle (ei kelluvalle, vaan perinteiselle) jossa oli intiaanikyla... tassa kylassa oli sitten intiaaniryhma soittamassa ja tanssimassa, mika kuulostaa aika kivalta, mutta oli itse asiassa aika kauheata...

Tama oli pelkka show vain turisteja varten... intiaanit ei osanneet soittaa, eivatka tanssia, vaan lurittelivat mita nuotteja vain sattui ja heiluivat lurituksen tahdissa... se kuulosti ja naytti aika kauhealta... pahin oli se, etta osa intiaaniraukoista oli taysin tuiterissa, siis kannissa... yksi intiaani ukkeli oli niin ymparipaissaan, etta hyva kun pysyi jaloillaan... no toisaalta, jos ei olisi mitaan muuta tekemista kuin luritella jotain pillia ja tanssia turisteille paivat pitkat, niin kylla minakin varmaan tarvitsisin hieman tuhtia paivan piristykseksi... tassa kuitenkin kuvaa tasta kauheasta sekakuorosta...



Talla reissulla jussi sitten onnistui polttamaan itsensa auringossa ja oli reilun viikon verran punainen kuin rapu, josta kuvaa... heh heh...;)




Taalta sitten suunnattiin Boliviaan copacabanaan, joka oli myos aika mitaansanomaton kaupunki, jossa oli paljon turisteja... ja taalla oli sitten se mielenosoitus, josta kerroin aikaisemmin... en viitsi enaa kerrata mita tapahtui, mutta voin nayttaa hieman kuvia barrikaadeista, joita oli rakennettu teille, autojen estamiseksi...



onneksi niita oli jo hieman jyratty pois, joten kulkeminen sitten onnistui... Copacabanasta lahdettiin la paziin, joka on toodella kiva kaupunki... se on vaan niin hiton korkealla, etta siella on joskus hieman hankal hengittaa... ja krapulat on aivan kauheita... mulla oli varmaan maailman kauhein kankkunen La Pazissa... ja sitten kun joudut viela kiipeilemaan ylos ja alas (vuoristossa kun ollaan) ja ilma on 30% ohuempaa kuin nomaalisti... huh huh ei hyva... ei ollenkaan...

mutta bileet oli hyvia...;)



Ja ruoka maistui... lihaa...mmmm!!! Jussi tykkasi...;)




Taalla oli kivoja paikkoja jossa kaytiin... yksi mun mielipaikoista oli noitamarkkina... tama oli siis sellainen markkina, jossa myytiin kaikebn maailman ihmeellisyyksia... elaimien sikioista, taytettyihin krokotiileihin, kaarmeennahkoihin ja mita erilaisimpiin onnen amuletteihin... Tasa kuvaa hieman markkinoista... kuvassa on siis pienia taytettyja laamoja...




La pazista mentiin sitten eteenpain Santa cruziin... joka on myos boliviassa... tama oli todella mukava kaupunki ja kaunis... taalla oli kuuma ja bisse oli kylmaa ja onneksi tama ei ole vuoristokaupunki, joten pystyttiin hengittamaan ilman ongelmia...;)

Taalla oli myos tosi kiva hostelli jossa yovyttiin ja tassa hostellissa oli myos pari kesya tukaania, jotka hyppelivat ymparrinsa sisapihalla...



Ne oli niin kesyja, etta niita pystyi syottamaan kadesta... jota taytyi kokeilla...:)



Santa Crusista lahdettiin eteenpain Asuncioniin, joka oli ehkapa maailman tylsin kaupunki... meilla oli nalka, muta ravintolat sulkivat toodella aikaisin, kaupungilla ei liikkunut ketaan ihmisia, paitsi kolme huoraa, jotka halusivat tarjota palveluksiaan meille (kohteliaasti kieltaydyttiin...:) Ei viihdytty pitkaan ja matkustettiin brasiliaan... foz do Iguazuun...

Matka Iguazuun oli ehkapa yksi tuskaisimmista... bussi oli kamala ja tieta ei ollut, joten ajekltiin sitten varmaan sata kilometria sellaista perunapellon nakoista ja tuntuista tieta... kummallakin oli maha aivan sekaisin... joten kun pysahdyttiin ja huomattiin iso lauma penskoja, jotka halusivat ruokaa, niin ilomielin annettiin se allottava bussiruoka, mita meille oli jaettu... Tassa lapsia kerjaamassa ruokaa...




No paastiin sitten Foz do Iguazuun, joka siis sanotaan Etela--Amerikan Niagaraksi, koska siella on valtavia vesiputouksia... ja ne oli upeita... Vaikka nyt oli kuiva aika ja vetta oli 20%normaalista vesimaarasta putoukset olivat upeita... kuvaa...



Seuraava kuva on mun suosikki, koska tassa nakyy myos sateenkaari...



Ja voittajaolo oli kun oltiin paasty nain pitkalle...;)



Taalla oli myos hassuja elaimia, joita en tunnistanut, mutta ne olivat hulluina turistien peraan ja laukkujen ja roskisten... siis kaikki paikat joiisa voisi olla jotain syotavaa... kuvaa elaimista...



Fozzista sitten lennettiin Buenos airesiin, koska ei ollut busseja... ja matkan aikataulu oli aika tiukka...  Buenos Aires on magein kaupunki koko Etela-Amerikassa...  se on tosi kaunis, kivoja ihmisia, jotka puhuu tosi omituista espanjaa ja hyvaa ruokaa ja juomaa... lihaa, empanadoja ja viinia...;) Sam tykkaa... Tassa kuvaa Bonniksesta...



Taalla on myos kuuuluisa Recoletan hautausmaa, jonne Eva peron... siis evita on myos haudattu... se oli tosi magee paikka oikea kunnon mausoleumi, jossa oli isoja hautaholveja ja patsaita... kuvaa...



Siella oli lukemattomia tallaisia kaytavia, jotka oli taynna hautaholveja... tosi kool...:)




Ja evitan hauta loydettiin... vihdoin ja viimein... ei ollut helppoa... oikeastaan oli toodella vaikeata, koska paikka on iso ja sekava...tassa siis hauta... evita kuuluis siis Duarten sukuun... kuten kuvasta nakyy...




Ja taytyihan sita ottaa kuva, jossa meikalainen oli mukana, jotta voi todisaa olleensa evitan haudalla... (turistiSam...;)



REcoletan hautausmaa on tosi upea paikka, jossa taytyy ehdottomasti kayda, jos on matkaamassa Argentinassa... Hautausmaan ulkopuolella on viela aivan valtava puu, jonka oksat on niin uisoja, etta niita taytyi kannattaa sellaisilla tukipuilla... kuvaa...



Tassa kuvaa puun oksista ja tukipuista...



Buenos Airesista lahdettiin sitten limaan... eli siis se 67 tunnin matka bussissa, jossa ei myoskaan ollut mitaan mukavuuksia... aika huono bussi... siis kun tahan viela lisataan monta tuntia kauheita salsavideoita ja kauhea raakykakara joka istui bussissa meidan edessa ja huusi koko ajan... painajainen on valmis...

Oltiin sitten aika rikki bussimatkan aikana... Ensiksi kuvaa hirvioriiviosta....



Kauhea pentu... monta kertaa mietittiin, etta jos sen onnistuisi viskaamaan ikkunasta ulos ilman etta aiti huomaisi, mutta ei sitten yritetty...

No tassa sitten tulos... terasperseet matkan loppuvaiheessa...



Yksi hieno puoli matkassa oli, etta maisemat olivat tosi kauniita...  paljon hiekkaa ja dyyneja... valoja ja varjoja...




Ja loppujen lopuksi oltiin limassa ja kaikki paattyi hyvin..


Nyt lopettelen blogiani... en tieda jatkanko kirjoittamista suomessa kuinka paljon, mutta saattaa olla, etta kirjoittelen, koska itse asiassa tama on ollut oikein mukava pitaa hieman paivakirjaa omista kokemuksista ja tapahtumista... Ma lahden tana yona klo. 3.00 lentokentalle kone lahtee aamulla klo. 6.30... sitten istutaan koneesa tiistai- iltaan asti ja ollaan kotona... vihdoinkin...

Lopuksi haluan kiittaa kaikkia ihmisia, jotka on lukeneet blogia... kiitan myos ihmisia, jotka ovat kirjoitelleet kommentteja.... niita on ollut ilo lukea...

Nyt lopetan jutun... pitakaa huolta itsestanne ja kirjoitelkaa viela kommentteja, koska suomessakin niita pystyy lukemaan... ja Suomeenpain matkani nyt suuntaan... meikalainen tulee kotiin....

:Sam the man

No niin...

Eli siis nyt aloitan sitten blogijuttuni galapagokselta… vihdoinkin… tama on siis kestanyt, koska oli hieman komplikaatioita matkalla… eli siis ensimmainen ja suurin niista oli siis se, etta kaikki kuvat, jotka otin matkalta eivat sitten mahtuuneet mukaani, vaan piti jattaa iso osa yhden Kanadalaisen kaverin, jonka kaikki, jotka ovat lukeneet blogiani jo tuntevat, ipodiin(musiikkisoittimeen).

Ma yritin varautua siihen, etta ottaisin paljon kuvia, minka vuoksi sitten myos lainasin kaksi ylimaaraista muistikorttia mukaani… mutta eihan se riittanyt edes alkuunsa… onneksi teknología on niin hyvaa, etta kaikenlaisia ratkaisuja loytyy, jopa galapagossaarilta.

Sen verran viela selitan, etta jaan taman tekstin eri kappaleisiin, koska tasta tulee muuten (jopa nyt) niin tuskaisen pitka lukea (no toivottavasti ei sentaan...;) ... eli siis sitten ehka on helpompi muistaa missa kohtaa sita oli, jos ei ehdi lukea kaikkea kerralla!! Tiedan, etta liioittelen myos kuvien maarassa, mutta otin lahemmaksi 1000 kuvaa matkan aikana (tarkalleen 967 kpl) ja useat niista on aika hyvia, joten oli niin vaikea valita mitka naista nayttaisin. Toisaalta mietin, etta jos olisin vain nayttanyt minimaalisen osan kuvista blogissa ja sitten suomessa olisin voinut nayttaa halukkaille enemman, mutta harvoin sita tapaa kaikkia niita ihmisia, jotka lukevat blogiani, joten nyt valitsin monta kuvaa (niita taitaa olla satakunta nyt, siis vain kymmenesosa kaikista, mutta monta joka tapauksessa) . Joka tapauksessa blogista tulee myos itselleni paivakirjan tapainen, joten haluan myos monta kuvaa  tahan juttuun itseani varten, joten tama juttu on piiiitka!!

No aloitetaanpa nyt kuitenkin...

 

Matka

Mutta kuitenkin… aloitetaanpa matka… tai sen selostus… eli siis lahdin matkaan Lauantaina 13.5. Minullahan oli samana paivana viela viimeinen tentti, joten otin ensimmaisen Bussin heti tentin jalkeen.. tentti loppui noin 12.00, ja sen jalkeen menin kotiin pakkasin ja istahdin bussiin 15.30.

Siita alkoi sitten 28 tunnin matka Guayaquiliin, joka on siis yksi Ecuadorin rannikkokaupungeista… Talla matkalla sitten onnistuin joutumaan myos hieman huijatuksi… joka hieman kirvelee (enemman kunniaa kuin lompakkoa, mutta kirvelee silti) no pakkohan taa on siis selittaa… Olin istunut sitten rajalle noin 17 tuntia bussissa, kunnes bussiemanta sanoi, etta tullaan rajalle ja pitaa ottaa passit valmiiksi… no meikalainen astuu bussista ulos passi kadessa, ja heti yksi kaveri kysyy multa passia…

Ok... 17 tunnin istumisen jalkeen, en hirveesti miettinyt kuka se oli (typeraa!!)… ja ennen kuin huomasinkaan taa kaveri otti mun passin ja lahti kavelemaan rakennuksille pain. Mina tietenkin perassa. No niin taa kaveri rupesi sitten selittamaan, etta mun pitaa odottaa tosi pitkaan, jne jne, mutta han voi (ihmeellisesti) auttaa minua, mutta se maksaa 20$... ok... seliteltiin sitten siina aikamme... mutta typera mina sitten sanoin etta ok... mutta tingin kuitenkin hinnan 10$ksi... han toteutti kuitenkin lupauksensa, etta sai minut nopeasti passijonon ohitse, mutta ei kestanyt kuin ehka noin 5 minuuttia kun kaikki muut (jotka eivat maksaneet) seurasivat perassa... siis eihan 10$ nyt niin paljon ole, mutta kylla mua harmitti!!!! Etta paasikin huijaamaan mua... ja etta olinkin niin tyhma, mutta ainakin opin!!!

No niin, nyt jo jouduttiin hieman sivuraiteille, jo ennenkuin edes paasin kunnolla alkuun. Ok, bussissa tapasin yhden Perulaisen tyton, jonka kanssa juttelin ja han sanoi, etta hanen aitinsa tyoskentelee toimistossa, joka jarjestaa matkoja Galapagokselle, ja etta paras tapa on siis vain lentaa paikan paalle ja hoitaa kaytannon asiat siella. Bussissa tapasin myos yhden toisen tyton Israelista, jonka kanssa sovittiin, etta haetaan hostellia yhdessa, koska kummatkin matkustaa yksin ja on yleensa turvallisempaa liikkua jonkun kanssa... ja hostelli tulee varmasti halvemmaksi. Guayaquilissa sitten en oikeastaan tehnyt muuta kuin kavin internetissa, soin Burger Kingissa ja menin nukkumaan.

Aamulla nousin aikaisin ja lahdin lentokentalle... ostin liput, jotka maksoi 300$ ja odotin lennon lahtoa… Galapagokselle paasee myos laivalla kerran kuussa, mutta matka kestaa 4 paivaa, joten lento sopi minulle paremmin.Lentokentalla tapasin yhden brittikaverin Walesista, jonka kanssa juteltiin lentokentalla. Sen nimi oli John... oikein mukava tyyppi ja sen kanssa sitten sovittiin, etta mentaisiin hakemaan laivareissua yhdessa. Galapagoksella on sellainen huono juttu, etta ennenkuin edes paasee lentokentalta sisaan maahan, niin joutuu maksamaan 100$ sisaanpaasymaksua... kateisella... tama oli kuitenkin otettu huomioon budjetissani. Tassa hieman kuvia... lentokone todisteeksi, etta tosiaan kavin saarilla...

ja sitten ensimmaiset kuvat itse saarista...

Ja sitten paastiin perille... jeee!!

Galapagos ensimmaiset paivat

Galapagoksella sitten ryhdyttiin toimiin... heti ennenkuiin mentiin edes etsimaan hostellia mentiin hakemaan laivareissua eri matkatoimistoista...  Taytyy tassa valissa kertoa, etta galapagoksella on sitten kuuma, koska se on just paivantasaajan kohdalla... mulla oli siis mun lammin takki paalla, koska Limassa taas on kylma, ja sen lisaksi tietenkin rinkka ja keppi jnejnejne. Etta oli hieman kuuma kierrella Puerto Ayorassa etsimassa matkaa...

Ensimmaisessa toimistossa ei ollut onnea... Sielta olisi saanut vain paivamatkoja tai sitten 5 paivan luksusmatkan, joka olisi vain maksanut 1400$... silloin ajattelin, etta tasta ei tule mitaan. Toinen matkatoimisto oli kiinni ja vaikutti hieman huonolta. Loppujen lopuksi John jai odottamaan kamojen kanssa yhteen ravintolaan, kun mina menin yhteen matkatoimistoon (Galapatour), joka sijaitsi hieman kauempana... Mina nimittain puhuin espanjaa, kun John taas ei... joten mina sitten menin...

Galapatour oli sitten luojan lykky, siis etta satuttiin loytamaan se paikka... Tassa paikassa oli tosi ammattitaitoinen nainen, joka valitettavasti ei puhunut muuta kuin espanjaa, mutta meikalaisellehan se ei ollut ongelma (enaan)... joka tapauksessa... saavuin Galapatourille yksin... ja rupesin kysymaan matkaa... Virkailijanainen sitten rupesi etsimaan matkaa minulle, ensin hieman kysyttyaan mun preferensseja... ja etsi ja soitti ja tyoskenteli tosiaan pitkaan... ongelma oli, etta kaikki laivat olivat taynna! Vaikka ei ollut turistiaika, niin useat laivat olivat korjaamolla valmistautumassa turistikauteen, ja loput olivat sitten tayteen buukattuja...:(

Mun budjetti tassa vaiheessa oli siis 1000$ josta oli tuhlannut jo 400$ (lento+sisaanpaasymaksu) ainoa matka seuraavaan kahteen viikkoon oli joko 5 paivan reissu tai kahdeksan paivan reissu " Amigo 2" laivalla. 5 paivaa maksoi 580$ ja 8 paivaa maksoi 880$. Ok.. nyt sitten piti valita…

Se viiden paivan reissu oli myohempaan, joten olisin joutunut odottamaan Galapagoksella noin viikon ennenkuin olisin paassyt matkaan.  8 paivan reissu alkoi kolmen paivan paasta kyseisesta paivasta. Budjettihan viittasi 5 paivan reissuun, mutta jokaisessa opaskirjassa (lonely planetissa) luki, etta 5 paivan reissut ei kannata, koska ensimmainen ja viimeinen paiva ovat vain puolikkaita, jos sitakaan, joten oikeasti sulla on vain 3 paivaa aktiviteetteja ja sitten tulo- ja lahtopaiva…

Taa oli oikeastaan tosi rasittava hetki… mutta silloin paatin, etta hitto soikoon, en ole turhaan matkustanut tanne asti vain tehdakseni jotain huonosti, varsinkaan asian kanssa, jonka olen aina halunnut tehda…sitapaitsi 5 vuoden sisaan se ylimaarainen 400 dollaria ei tunnu missaan, eli siis nyt otetaan kaikki irti tasta matkasta. Kavin hakemassa lisaa rahaa pankista ja valitsin 8 paivan reissun...

Ja nyt voin erittain tyytyvaisena sanoa, etta tein oikean valinnan. 5 paivaa olisi ollut enemman kallis pettymys, kun taas 8 paivaa oli ehdottomasti vaivan vaarti… Suosittelen siis kaikille, jotka joskus haluavat menna Galapagokselle, 5  paivaa ei ole riittavasti, maksakaa hyvilla mielin koko 8 paivaa, se kannattaa !!!!

Tassa vaiheessa siis kuitenkin  mun budjetti meni siis aivan pain kuusia… eli siis hyva kun oli edes paassyt saarille, ja olin jo tuhlannut maksimibudjettini ja ylittanyt sen melkein 50%... hah ja mun pitaisi opiskella ekonomiaa… huh huh…. No ei aina voi saastaa…   Muahan viela odotti sitten matka kotiin ja juoksevat kulut… eli siis asuminen galapagoksella ennen matkaa, snorkkelikamat ja tipit, jotka eivat kuuluneet laivan hintaan…

John sai myos matkan, mutta 4 paivaa myohemmin kuin mina, ja joutui maksamaan 50$ enemman kuin mina… (onneksi siis mina meniin etsimaan sita matkaa, eika han… ;) ja seuraavat paivat vietettiinkin sitten Puerto Ayorassa… se oli ihan mukavaa, vaikka suurin osa ajasta menikin laakarissa juoksemiseen, koska John oli saanut jotain kummallisia hyonteisenpistoja, eika puhunut espanjaaa, joten mina kuljin tulkkina mukana.

Galapagos faktaa

Nyt voinkin hieman kertoa Galapagoksesta taustatietoa… Galapagos on siis saariryhma, joka sijaitsee tyynessa valtameressa noin 1000km  (965km tarkalleen) Ecuadorista lanteen. Saariryhma muodostuu siis 13 isommasta saaresta, 6 pienemmasta ja varmaan sadasta luodosta. Saaret ovat poliittisesti osa Ecuadoria, mutta Galapagoslaisilla on hieman oma mentaliteetti. Santa Cruz on siis kaikista keskeisin saari, jossa myos sijaitsee Puerto Ayoran kaupunki, joka on jonkunlainen paakaupunki koko Galapagokselle. Saarilla asuu nykyaan noin 27 000 ihmista, mutta vain 2.5% saarien pinta-alasta on ihmisten asuttamaa, koko muu alue (eli 97.5%) on siis kansallispuistoa, jonne ei periatteessa saa menna, muuta kuin luvan kanssa.

Saariryhman loysivat aluksi espanjalaiset 1835, jonka jalkeen valaanpyytajat kayttivat saarta tukikohtana ja samalla myos popsivat suuhunsa paljon harvinaisia elaimia matkoillaan sinne ja takaisin… varsinkin kilpikonnia, koska nuo Galapagoksen isot kilpikonnat pystyvat olemaan noin vuoden syomatta ja juomatta, jos niiden taytyy… joka on siis katevaa pitkilla laivamatkoilla…homman nimi on se, etta ne vaipuvat horrokseen selviytyakseen hengissa pitempaan, joka sopi mainiosti valaanpyytajille, jotka sitten pakkasivat laivan ruuman tayteen kilpikonnia yksi toisensa paalle, josta loytyi sitten aina tarvittaessa tuoretta lihaa ja arvokasta kilpikonnanoljya… nain merimiehet sitten onnistuivat tuhoamaan joltain saarilta kaikki kilpikonnat.

Eika siina viela kaikki, vaan kun vihdoinkin huomattiin, etta kilpikonnat rupeaa loppumaan (kuolee siis sukupuuttoon), ja niiden metsastys kiellettiin, niin saarelle saapui muutamia vuosikymmenia sitten tutkijoita, jotka kaikessa viisaudessaan paattivat, etta kuollut taytetty kilpikonna on parempi vaihtoehto kuin villina luonnossa elava (nain saadaan ainakin jotain todisteita sailymaan lajeista ihmisten ihmeteltavaksi), joka periaatteessa aloitti uuden kilpparin (ja muiden elainlajien) metsastysaallon... Tutkijoita kun sitten tuli useasta maasta ja jokaiseen luonnonhistorianmuseoon piti saada oma taytetty jattilaiskilpikonnansa, niin siina sitten tuhottiin iso osa jaljella olevista lajeista, jotka muuten olisi saastynyt valaanpyytajilta... voi luoja!!!

Joka saarella on siis oma kilpikonnalajinsa, jonka pystyy tunnistamaan mm. kilven muodosta (joka lajilla on siis oma kilven muoto), joten jotkut lajit tuhottiin melkein kokonaan tai kokonaan, kun taas toiset selvisivat helpommalla. Nyt alkuperaisesta 14 kilpikonnalajista 11 on jaljella, joka on kai ihan hyvin (tai ainakin huonommin voisi olla), mutta yksi saattaa kadota viela… mutta palataan siihen ,myohemmin… harmihan se on joka tapauksessa...

Muuten taytyy sanoa, etta nykyiset Galapagoslaiset nayttaa todella yritavan pitaa huolta saarestaan. Missaan muualla Etela-Amerikassa en ole tavannut yhta huolehtivaista ja luontoa ymmartavaista kansaa… Laivamatkalla ei saanut edes heittaa tupakantumppeja mereen. Tama mentaliteetti eroaa paljon normaaleista etela-amerikkalaisista, jotka usein ottaa oikeudekseen sotkea luontoa ja ymparistoaan… valitettavasti.

Sellainen juttu taytyy viela kertoa Galapagoksesta, etta kuten ehkapa jotkut ovat kuulleet, suurimman osan ongelmista saarilla muodostavat ihmisten sinne tuomat kasvis- ja elainlajit. Eli siis kasvit, jotka valtaavat tilaa Galapagoksen kasveilta ja elaimet, kuten kissat, koirat, rotat ja vuohet, jotka syovat joko elaimien poikasia, tai alkuperaisten elaimien ruoan. Hammastyttavaa ehka on, etta juuri vuohet ovat yksi suurimpia haittoja saaren elaimille, koska niita kuulemma on siella aivan liikaa... isoja monentuhannen yksilon laumoja, jotka sitten syovat kaikki kilpikonnanruoat, rikkovat niiden munat, jnejne.

Galapagoksen luonnonvartijat metsastavat naita elaimia sitten aina kun mahdollista, mutta saaret ovat sen verran isot, etta niita on tosi vaikea loytaa, jopa niita isoja laumoja. Taman takia metsanvartijat ovat sitten keksineet eri keinoja paikallistaa kotielainlaumat. Yksi, ehkapa kavalin, on etta he ottavat kiinni yhden vuohipassin, steriloivat sen, maalaavat sen sarvet punaisiksi tai keltaisiksi, kiinnittavat viihen viela radiolahettimen, ja paastavat sen sitten taas vapaaksi. Passit nimittain eivat tykkaa elaa yksin (kuten ei koiratkaan) vaan loytavat takaisin laumansa luokse, johdattaen nain metsanvartijat lauman luokse, joka muuten olisi vaikea loytaa... ja sitten vartijat tappavat kaikki vuohet... Taman takia he rupesivat kutsumaan passia, joka joka johdattaa heidat muun lauman luokse "Juudas-passiksi"... Hah!! Sama kuulemma toimii koirien ja kissojenkin kanssa.

Kuitenkin. Nyt voisi jatkaa itse juttua.
 

Laivamatka

Ollessani siis Puerto –Ayorassa kavin kylla rannoilla… ja taytyy sanoa, etta rannat on kylla alyttoman hienoja…. Varmaan hienoimmat, jotka olen ikina nahnyt… hiekka on taysin valkoista ja niin hiemoa, etta pienimmatkin aallot rannassa nostattavat pienen hiekkapolypilven aallon sisaan. Se on alyttoman kaunista, ja hiekka on tosi pehmeata, mutta harmittavaa siten, etta se tarttuu joka paikkaan, eika siita oikeen Millaan paase eroon, koska se on niin hienoa. Tassa hieman kuvia...

Talla rannalla saattoi loytaa myos kummitusrapuja... ne ovat siis sellaisia pienia rapuja, jotka kaivavat kolon hiekkaan ja elavat siella... yleensa ne voi nahda juoksemassa rannalla, mutta kun tulee lahemmaksi ne katoavat koloonsa... niista oli hiton vaikea saada kuvaa (siita varmaan nimi;)... tassa paras kuva jonka mina sain... puolikas rapu nakyy...

Rannalla oli myos seuraavanlainen kyltti...

...niin siis etta ei muka olisi saanut uida... no kylhan meidan piti hieman kokeilla vetta ja sen Walesilaisen Johnin kanssa mentiin uimaan, koska meri oli niin hieno... ja hengissakin selvittiin, joten ei hataa...;)

Samalla rannalla, jolla kavin oli myos laavakiviranta ja kaktusmetsa, josta kuvaa kaktusmetsasta...

Ja nailla laavakivirannoilla sitten asusteli merileguaaneja… eli siis niita kuuluisia liskoja, jotka ovat luonnonvaraisia Galapagoksella.

Mulla on naistakin liskoista varmaankin sata kuvaa, naytan vaan murto-osan niista... mutta ne on niin mageita... sellaisen reilun metrin- puolentoista mitaisia, tosi rauhallisia liskoja, eika ne oikeastaan tee muutakuin makaa auringossa, ja joskus saattavat pulahtaa veteen syomaan merilevaa...:)

Ja kun kerran ne on niin rauhallisia, meikalaisen piti saada kuva niiden kanssa...


Enka ma voinut olla koskettamasta yhta niista... eika ne pahemmin nayttaneet siita valittavan...:)

Ja siina itse asiassa menivatkin sitten ne ensimmaiset paivat saarella. Sitten laivareissua edellisena paivana minun piti ottaa pikalautta, eli siis sellainen nopea vene Santa Cruzista (paasaaresta) San Cristobaliin (toiseen saareen), josta laiva lahti. Pikavenematka oli aika kiva… vene kulki noin 25 solmua, eli siis nopea, ja aallot olivat aika isoja… ei voi sanoa, etta matka olisi ollut mukava, mutta kivaa oli keikkua laivalla aaltojen sita heitellessa. Tassa kuva pikaveneen kyydista...

Paasin hengissa San Cristobaliin, jossa vietin yhden yon ja seuraavana paivana paasin laivalle. San Cristobalissa vietin yhden yon jossain perheessa, jonka pikaveneen kapteeni tunsi... ihan kiva paikka, mutta perheen lihava ja hieman (lue "tosi") rasittava tytar puhui koko ajan minun kanssani tosi nopeasti ja viela hyvin vahvalla Galapagoksen murteella, joten varmasti 60% sen puheesta meni ohi korvien... jonka takia nopeasti syotyani vetaydyin aikaisin nukkumaan ja aamulla aikaisin lahdin laivalle...

Laiva "Amigo II" oli mukava... ei kauhean sporttinen, mutta tilava ja kiva... laivassa oli ruokailutila, baari, hytteja, ja iso katto, jossa kuivateltiin pyykkeja... kuvaa...

Vertauksen vuoksi, taytyy nayttaa hieman sporttisempaa laivaa, joka on siis Galapagosken Cruisereista yksi kalleimpia (5 paivaa talla laivalla maksaa siis 5000$)... se on myos paljon nopeampi, joten silla voi kiertaa isompaa kierrosta, mutta huonona puolena on se, etta laivalle mahtuu useampi kymmen matkustajaa, joten ryhmakoko on niin iso, etta se rajoittaa paljon kulkemista... joten siis en olisi halunnutkaan talle laivalle... varsinkin kun silla on niin alyton nimi...



Kuka oikeasti antaa laivalle nimen "Galapagos agressor II"... Hah... no joka tapauksessa, onhan se kaunista katseltavaa, mutta palataanpas omaan laivaani...

Tassa kuvassa oli laivan baari, jossa tarjoiltiin valipaloja ja oli mahdollisuus juoda olutta ja drinkkeja...



Seuraavassa kuvassa on siis kokoontumishuone yhdistettyna ruokasaliin...

Ja seuraavassa kuvassa laivan katto, joka oli meikalaisen mielipaikka, koska sielta nakyi koko meri, joten vietin paljon aikaa katolla ipodini kanssa kuunnellen musiikkia ja katsellen merta, jossa usein (melkein aina) oli jotain elamaa...:) Taalta nakyi muun muassa valaan hengitysruiskuja... paholaisrauskuja hyppaamassa korkealle ilmaan... jne. Upeaa...


meikalaisella kavi viela sellainen tuuri, etta sain yhden parhaimmista hyteista, jossa oli iso kahden hengen sanky ja ylasanky ja isot ikkunat... tama oli siis executive hytti (tai niin me sanottiin) ja niita oli vain kaksi, kun muut laivan alaosassa olivat tuplasti pienempia ja ikkunoita ei tietenkaan ollut...

Laivamatkan rutiini oli seuraavanlainen: Eli siis joka paiva tehtiin kaksi noin parin tunnin kavelya eri saarille katsomaan elaimia ja luontoa ja myos kaksi snorkkelireissua, jotka kesti noin tunnin per reissu. Laivalla tarjottiin aamupala, lounas, paivallinen, iltapala ja valipalat. Ja taytyy sanoa, etta ruoka oli aivan ihanaa… tuoretta kalaa suoraan meresta. Yolla aina matkustettiin, kun nukuttiin (siis pidemmat matkat). Useat karsivat merisairaudesta, mutta meikalainen ei (onneksi)… itse asiassa nukuin oikein hyvin joka yo!

Taytyy viela nayttaa kuvaa kuinka tuoretta kala oli...

Kala oli todella herkullista... ja itse asiassa Galapagoskella ei turistit saisi kalastaa, ja sen takia meidan kapteeni kielsi ottamasta kuvia itsestaan kalastamassa, koska pelkasi saavansa sakkoja jos joku nakisi kuvat... mutta sainpahan kalastaa kun kysyin hanelta lupaa... ja oli muuten lapsellisen helppoa... ei muuta kuin siima veteen... odotetaan kunnes se laskeutuu pohjaan, nostetaan sita hieman, odotetaan etta kala rupeaa syomaan ja nykaistaan koukku kiini ja nostetaan kala laivaan... sain 5 minuutin sisaan kaksi kalaa....:)

Tassa vaiheessa naytan Galapagoksen kartan ja meidan reitin... nain siis mentiin...

Vahan huonosti nakyy, mutta pallot ja numerot on siis paivia ja katkoviiva reitti...

1. paiva

Ensimmaisena paisana laivalla matkustettiin Kicker Rockiin… joka on sellainen valtava kivimoykky, joka nayttaa silta kuin joku olisi halkaiissut osan siita pois isolla veitsella, kuin paahtoleivanpalasen ja jattanyt sen siihen kokottamaan…

Taalla asui paljon lintuja, ja kivi oli muutenkin otsi natti, mutta lintujen lahelle ei paassyt, koska seinamat, kuten kuvasta nakyy olivat taysin suoria...

Sen jalkeen mentiin kavelemaan saarelle, jossa sitten nahtiin lintuja lahempaa. Talla saarilla asuu mm. sellainen lintulaji kuin blue-footed booby, eli sinijalkainen booby, jolla on siis kirkkaan siniset jalat... kuvaa...

Tama seuraava yksilo ei ollut kauhean viisas... se oli paattanyt tehda pesansa juuri sille polulle, josta kaikki turistiryhmat, jotka talle saarelle tulevat, kulkevat... ja turisteja on aika monta... no Galapagoksella pelataan aika pitkalle elainten saannoilla, joten kuten kuvasta nakyy, polulle oli vain laitettu tukki eteen ja meidan piti kiertaa pesa ja tama typera lintu kivikon kautta... ja siina se sitten istua tokki ja katseli meita, kuten se olisi ollut aivan normaalia... no sille varmaan olikin... typera lintu... mutta on nama elaimet aika upeita taalla...:)

Sen jalkeen mentiin Snorkkeloimaan Isla Lobosiin (susisaari tai merileijonasaari, lobo on siis susi, mutta myos merileijona espanjaksi), joka oli siis aivan Kicker Rockin vieressa… Taa paikka oli siis taynna hylkeenpoikasia, jotka rakastavat leikkia ihmisten kanssa vedessa… ne kiertavat ja uivat aivan lahelle… siis parin sentin paahan tai jopa toykkaisevat sinua kuonollaan, kun et huomaa,, mutta kun koetat koskettaa niita, ne katoavat ulottuvilta niin nopeasti etta et ehdi tehda mitaan. Niiden kanssa on kuitenkin aivan alyttoman kivaa leikkia, ja ne on niin kauniita, kun ne uivat, etta niita voi katsella vaikka tunteja… Alytonta, etta elaimet, jotka ovat vain kompleoita klontteja maalla, voivat olla niin sulavia ja nopeita vedessa… mutta toisaalta, niinhan mekin varmaan ollaan aikamoisia klontteja vedessa, niiden silmissa… jonka takia meitahan on kiva kiusata!!! Tassa kuvaa merileijonasta veden alla...

Juu sitten pitaa mainita etta elaimiahan ei saa (saisi;) koskettaa… suurin syy on se, etta kun elaimet nyt eivat tunne minkaanlaista pelkoa ihmisia kohtaan (siis ei minkaanlaista), ja Galapagoslaiset haluavat luonnollisesti varjella elaimia, etteivat ne myoskaan vaan rupea pelkaamaan ihmisia, jonka jalkeen niita ei olisi niin kiva katsella… nyt voi nimittain menna aivan lahelle… siis kosketusetaisyydelle…

Merileijonien kanssa on myos toinen syy, miksi niihin ei saa koskea. Merileijonapoikasilla on tietynlainen haju kropassaan, ja mikali niita sorkkii kauheesti kasilla, joissa on jotain vierasta hajua(aurinkorasvaa tai kasivoiteita, jne), voi merileijona-aiti hylata poikasensa, koska ei tunnista sita omakseen Poikanen taas ei valitettavsti selviydy yksin vaan kuolee sitten… joten se viaton ihmiskaden kosketus voi saada hieman dramaattiset seuraukset.

Meikalainen yritti parhaani mukan olla koskematta elaimiin ja onnistuinkin siina todella usein… mutta en ihan aina vaan pystynyt pitamaan kasiani poissa… vaan taytyi hieman hipaista jotain elaimia (en kuitenkaan merileijonan poikasia)… ihmiset, jotka tuntevat minut varmaan arvaavatkin!!!! No kuitenkin olin hyvin hienovarainen, kuten varmaan ihmiset arvaavatkin… no kuitenkin siita lisaa myohemmin.

2. paiva

Toisena paivana mentiin sitten Santa Cruziin, eli siis paasaarelle, jossa on Charles Darwin Center, jossa ne pitavat Jattilaiskilpikonnia… haaa vihdoinkin siis nain jattilaiskilpikonnat.

Kilpikonnista puheenollen taalla asustaa kuuluisa kilpikonna nimeltaan "Lonesome George" tai "Solitary George"… suomeksi sita voisi varmaan  kutsua "Yksinaiseksi Yrjoksi". Kuvaa...

Yrjo on siis yksi Jattilaiskilpikonna… viimeinen lajiaan, joka loydettiin Santiagon saarelta. Santiago on siis yksi saari, joka oli valaanpyytajien/tutkijoiden suosiossa silloin aikoinaan, joten kaikki yrjon sukulaiset/perhe varmaan syotiin/taytettiin tai tuhottiin muuten vaan muutama vuosikymmen sitten… Yrjo yksin jai sitten sinne saarelle asustamaan ja asustikin sitten 70 vuotta yksin, kunnes se loydettiin. Se mika oli todella harmi oli, etta yhtaan naarasyrjoa ei ole loydetty, ja Naaraspuolisesta yrjosta onkin luvattu 10 000$ palkkio, jos joku selliasen loytaa.

Ongelmat ei kuitenkaan loppuisi vaikka naaraspuolinen yrjo loytyisikin. Yrjo nimittain masentui niin pahasti, kun joutui elamaan yksin yli 70 vuotta, etta jotenkin tuhosi oman spermansa, eli siis vaikka tyttoYrjo loytyisikin, mahdollisuudet pikkuyrjoihin on kuitenkin pienet. Yrjo on siis aivan yksin koko maailmassa, koska me ihmiset ollaan tallaisia ajattelemattomia tuhoajia joskus.

Nyt kuitenkin yrjolla on seuraa… Yrjo asuu siis Charles Darwin centerissa ja silla on seuranaan kaksi muuta naaraskilpikonnaa, mutta ne on siis toiselta saarelta, eika siis taysin samaa rotua, mutta yrjo taitaa voida paremmin... hope so!!!

Jotain on keskustelu geeniteknologiasta, jos Yrjon voisi vaikka kloonata, mutta siitakin toivosta on luovuttu, koska onnistunut kloonaaminen on aarimmaisen harvinaista ja alyttoman kallista.
Toisaalta taytyy muistaa, etta Yrjo ei ole viela edes keski-iassa, joten jos se elaisi vaikka viela sellaiset 100 vuotta lisaa, niin teknologian kehittyessa talla vauhdilla jotain toivoa Yrjollekkin on… ainakin niin mina uskoisin.

Nyt kun yrjosta puhutaan, niin mun taytyy kertoa viela yksi juttu, jonka sattumalta Yrjosta kuulin… elaintenhoitajat huomasivat pari vuotta sitten, etta yrjo siirryttyaan asumaan Charles Darwin asemalle, lihosi aivan liian paljon… Yrjoparka rupesi pursuamaan ulos kuorestaan… joten ne pisti Yrjon laihdutuskuurille… ja Yrjon lahdutuskuuri ei tarkoita mitaan ihmisten kasvisdieettia, vaan yrjo pistettiin syomakieltoon reiluksi puoleksi vuodeksi… eli siis yrjoparka ei syonyt yhtikas mitaan 7 kuukauteen… hah!

Ja nyt suuri hetki, jota olen odottanut reilut 20 vuotta!!!! (ilmeesta varmaan huomaa)

Naita jattilaiskilpikonnia oli sitten paasaarella aika monta... niita oli Charles Darwin centerissa ja yhdella toisella kilpikonnafarmilla...olin vain CD centerissa, koska muu ryhma ei halunnut lahtea toiselle farmille, vaan meni mielummin lukemaan sahkopostia kaupunkiin... mita idiootteja...tulla nyt Galapagokselle ja olla kayttamatta kaikkia mahdollisuuksia hyodykseen...harmittaa hieman perkule, no joka tapauksessa lisaa kuvia...

Tassa seuraavassa kuvassa nakyy mun ensimmainen ryhma (ne idiootit siis...;), jonka kanssa olin... sen ison kilpikonnan takana siis... ihan mukava joukkio, mutta en hirveasti valittanyt seurustella heidan kanssaan, koska en tullut Galapagokselle ihmisten takia...

Saarella on myos (luonnollisesti)kilpikonnan munien hauduttamo ja pikkukilpikonnien farmi, jossa niita ruokitaan ja kasvatetaan, kunnes ne parjaavat omin voimin ja sitten ne paastetaan takaisin syntymasaarellensa...

Taalla paasaarella kaytiin myos siis  isolla kraaterilla, jonka laava on joskus muodostanut, ja myos siis laavatunnelissa, joka on muodostunut, kun laava on purskunut maan uumensita valtavalla vauhdilla ja jahmettynyt sitten tunnelin muotoon. Laava on siis kaiken perusta Galapagoksella. Se voi olla vaarallista joskus, koska laava on aika haurasta ja laavan alla saattaa olla isoja ilmakuoppia… jos siis kavelee paikoilla joita ei tunne, niin saattaa olla etta maa pettaa jalkojen alla ja sita tipahta syvaan kuiluun. Tassa siis laavatunnelin suu.

Ja meikalainen tunnelissa... se oli aika magee, koska seinat oli taynna sellaisia railoja/kuvioita, joten oli helppo kuvitella miten laava on kulkenut tunnelin lapi...

Laavakuiluihin putoaminen on ihan todellinen vaara galapagoksella.  Ne joskus nimittain lahetti Isabelan saarelle (galapagoksen suurin saari pinta-alaltaan) armeijaryhman helikopterilla, jonka piti suunnistaa tiettyyn pisteeseen saarella, josta ryhma piti taas noutaa… idea hyva, mutta ongelma on myos se, etta Galapagoksella on myos voimakkaita magneettivirtoja, jotka sotkevat kompassin… Joten kun helikopterin piti tavata ryhma kohtaamispisteessa ryhma ei ikina saapunut. Sen jalkeen jarjestettiin iso etsintapartio saarella, mutta sotilaita ei ikina ole loydetty. Nain on myos kaynyt jollekin italialaiselle turistille, joka lahti yksin seikkalemaan saarelle, mutta ei koskaan palannut. Ja taman italialaisen perhe oli rikas ja jarjesti myos suuria etsintoja, mutta mitaan ei loydetty…  Luultavasti ne (italialainen ja armeijaryhma) on tipahtanut johonkin laavankoloon, ja kuolleet sinne. Kannattaa siis olla varovainen kun lahtee yksin seikkailemaan Galapagksella.... mina ainakin olin...;)

Tassa viela kuva siita kraaterista ja tulivuoresta, jotka on paasaarella...

Kuitenkin nyt takaisin ohjelmaan…

 

3. paiva

Kolmannella paivana me tehtiin ns. Panga-ride. Eli siis laivalla missa asuttiin oli myos pienempi vene, jolla kaikki retket sun muut tehtiin, venetta kutsuttiin pangaksi. Tassa kuvassa on Panga-vene illalla, ison veneen perassa... elaimilla oli tapana istutua lepaamaan pangalle illalla, kun vene oli ankkurissa... nyt siina on siis pelikaani ja merileijona... merileijonaa on hieman vaikea nahda, mutta siella se on moottorin vieressa.

Kolmantena paivana mentiin sitten pangalla tutkimaan hieman rantoja. Silloin nahtiin paljon pelikaaneja ja muita lintuja ja myos ns. Galapagos fur seal... eli siis hylje eika merileijona... naissa otuksissa ei ole oikeastaan paljoa eroa, paitsi etta merileijonilla on korvat, kun tas hylkeilla ei ole korvia. Ja sellainen ero, etta merileijonat kalastaa myos paivisin, mutta nama hylkeet kalastavat vain oisin, eivataka oikein tykkaa liikkua paivisin, ja sen takia niilla on isot mulkosilmat. Me nahtiin naita ensin vain yhdessa kallionkolossa, jossa ne nukkui, eivatka valokuvat oikein onnistuneet, koska salamavaloa ei saa kayttaa (saaren saannot kieltavat sen), koska melkein kaikki elaimet tarvitsevat silmiansa kalastukseen, ja jos niita rapsii paljon, niin niiden silmat ei oikein tykkaa!!! Tassa kuitenkin hieman kuvia elaimista... Ensimmaisena on siis juuri se Galapagos fur seal, jonka me sitten onnistuttiin nakemaan hieman myohemmin kalliolla... kavi hyva tuuri, koska kuten sanoin ne kuulemma nukkuu melkein aina paivisin...

Seuraavassa kuvassa on joku galapagoslainen haikara ja sen ylapuolella kallioilla merileguaaneja...

Ja ruskeapelikaani... nama on todella symppiksia, vaikka eivat kauhean viisailta elaimilta naytakkaan... naita nakyi hieman joka saarella...

Seuraavaksi mentiin sitten yhdelle rannalle, jossa oli aivan mieleton sukelluspaikka... paikan nimi oli muistaakseni Isla Rábida.  Heti rannalle tullessamme rannalla nakyi Galapagoksenkotka... ja sekin oli niin kasy, etta sita paasi tosi lahelle katsomaan...

No liian lahelle ei sitten paassytkaan...;)

Talla rannalla oli aivan alyttoman hieno snorklata... ja ranta oli tosi kaunis ... me snorklattiin sitten tosi pitkaan ja siella naki vaikka minkalaisia kaloja ja meritahtia ja kaikkea, mita kuvitella saattaa.... nyt rupesi jo harmittamaan hieman, etta en sitten ostanut sellaista vedenopitavaa koteloa kameralleni, mutta vahan lohdutti se vedenalainen kertakayttokamera, jonka ostin. Nain myos veden alla vesikilpikonnan, mutta se oli liian syvalla, enka oikein ehtinyt nakemaan siita kuin vilauksen, mutta kilpikonna se oli. Tassa on siis kuva kaloista, joita oli tuhansia eri varisia vedessa korallien seassa...

Taman jalkeen menttin toiselle rannalle, jossa joskus saattoi nahda pingviineja... kylla totta, Galapagoksella on pingviineja. Taa ranta ol myos tosi kiva, mutta ei yhta natti, kuin se edellinen. Taalla me sitten nahtiin sellainen pieni pingviini... ne on aika pienia, eli siis ehka 30-40cm pitkia, mutta tosi sootteja... se istui yhdella kivella keskella merta... joten valitettavasti en saanut yhtaan lahikuvaa pingviinista kun se istui kivella, mutta yhden kuvan siita sai veden alla (jota en valitettavasti blogiini voi laittaa, koska valokuvausliike (kuten jo aikaisemmassa blogijutussa kerroin) ei ymmartanyt etta se oli onnistunut kuva, eika skannannnut siita cd:lle... idiootit)...

Joka tapauksessa taytyy sanoa, etta nama elaimet ovat viela hassumpia kuin merileijonta siina mielessa, etta ne on niin kompeloita elaimia maalla... ne vain vaakkuu edestakaisin kivilla, mutta vedessa ne on kuin kaloja...  tamakin yksi yksilo, joka kyllastyttyaan kivella istumiseen hyvin varovaisesti vaakkui mereen, jonka jalkeen meni hiekkarannan lahelle aaltoihin metsastamaan kaloja, ja oli niin nopea, etta hyva kuin silma perassa pysyi... ja ne on niin taitavia uimaan... tamakin kaveri ui ekaksi eteenpain, kunnes varmaan huomasi jonkun herkkupalan, joka karkasi sen selan taakse,  teki taaksepain kuperkeikan ilmassa, niin etta laskeutui sellallensa, mutta jatkoi uimista sellallansa, aivan kuten ennenkin... sita oli aivan mieleton katsella. Tassa yksi kuva siita kun se ui... ja jos katsotte sen aiheuttamaa uraa vedessa, niin voitte kuvitella milla vaihdilla se kiisi vedessa.

Toinen kiva juttu oli etta talla rannalla oli myos toinen ranta, jonne ei saanut sitten menna... siis itse ranalle, mutta vedessa sai olla. Taalta rannalta loysin vesikilpikonnan... ja se oli tosi kaunis... ne on niin hassuja elaimia, kun ne vaan uiskentelee... haukkaa hieman vesikasvia ja sitten nousee pinnaalle hengittamaan ja uudestaan sukeltaa. Ok... taalla unohtui sitten hieman se saanto, etta ei saa koskea elaimia, koska olin aivan yksin vedessa, kun muut sitten ui katsomaan muita juttuja, niin ma sain kilpikonnan taysin itselleni... Taytyihan mun heman sita silittaa, ja taytyihan koittaa, mita on uida kilpikonnan kanssa, sillai, etta pidan sita selasta kiinni ja uin sen kanssa... enka usko, etta kilpikonnakaan tykkasi kyttyraa... aivan mieletonta... ja tottakai taytyi ottaa kuva sen kanssa... kuva ei oikeastaan oniistunut, mutta ehka siita saa selville etta se on kilpikonna...;) no lisaa kuvia myohemmin...

Taman kanssa meikalainen sitten ui varmaan parikymmenta minuuttia, ennenkuin se kyllasty minuun ja paatti menna syvemmalle etsimaan ruokaa!!! Sitten meikalainenkin palasti takaisin rannalle, koska vesi, vaikka se on kohtuullisen lamminta, ei ole niin lamminta, etta siella ikuisuuden voisi olla. Hampaat kalisten sitten rannalle, pangan kytiin ja laivalle lampimaan suihkuun ja syomaan.

Hieman myohemmin viela kiivattiin viela tulivuoren paalle, joka oli kylla sammunut, mutta matkalla huipulle nahtiin (sielta kun oli tosi hienot nakymat) kaksi venetta ja niiden vieressa parven tappajavalaita (orcia) uimassa... ja niiden takana kaukana merella Ryhavalaan, joka suihkutti vetta... no itse asiassa me nahtiin vain suihku, mutta se on ainoa valas, joka tekee niin siella... taa oli kuulemma tosi onnekasta, koska orcia ja valaita nakee tosi harvoin. Me oltiin aika kaukana, mutta kuitenkin niin lahella, etta pystyttiin erottamaan orcien valkoiset taplat paan takana... taa oli siis magee paikka!!!

Tama kuva on siis otettu tulivuorelta... ja siis vedessa rannan lahella on siis mahdollista mahda myos orcat... ei paras mahdollinen kuva, mutta jos zoomaa tarpeeksi, niin voi erottaa niiden paan vieressa olevat laiskat...

4. paiva

Sitten neljas paiva oli hieman hiljaisempi, koska osa meidan ihmisista haipyi ja lisaa tuli tilalle, kuten sanoin on mahdollista tehda joko 4 paivan tai 8 paivan matka, jo koska ihmiset tekee eripituisia matkoja, niin osa ihmisista haipyy kesken matkan ja lisaa tulee tilalle.

Tehtiin kuitenkin yksi matka saarelle, joka naytti isolta kilpikonnalta... siis sen muoto... sita me kierrettiin pariin kertaan. Saarella asuu paljon rapuja ja lintuja ja liskoja, jne jne. Erikoisinta talla saarella on kuitenkin se, etta saari, joka kierrettiin 15 minuutissa, eli siis aika pieni saari, toimi yhden belgialaisen tutkijan kotina yli 10 vuotta. Saarella, ei periaatteessa ole yhtaan mitaan, paitsi kivea ja lintuja. Ei kasveja, ei edes paljoa suojaa, paitsi yksi ainoa luola, jota sitten tama tutkija piti kotinaan. Sai kuulemma tutkittua lintuja oikein hyvin, mutta yksin saarella 10 vuotta pelkkien lintujen kanssa, taytyi aika ajoin olla kovaa.

 
Siis tassa kuvassa on siis se saari ja keskella saarta on se luola jossa se belgialainen sitten asui... tutkijaparka...

Kiertelyn jalkeen sitten muut haipyivat ja me (jotka jaivat) odoteltiin sitten veneella uusia ihmisia. Odottelu oli ihmeen kivaa, koska Galapagoksella aina tapahtuu jotain, jos luonto kiinnostaa (talla hinnalla on paras kiinnostaa;). Esimerkiksi taalla kun odottelin nain mm. Kilpikonnan veneen vieressa. Nain myos pari pelikaania, jotka kalastivat pikkukaloja. Taytyy viela kertoa, etta niilla on kylla hauska tapa kalastaa, ne tutkivat merta, kunnes paikallistavat paikan jossa pikkukaloja loytyy, sitten ne lehahtavat lentoon ja lentavat kohdalle. Juuri ennen iskeytyessaan veteen ne avaavat nokkansa, joten pussi, joka on nokan alapuolella lehahtaa isoksi (siis suurenee moninkertaiseksi) jonka avulla sitten on helppo kahlita mahdollisimman monta kalaa. Taman jalkeen ne tyontavat veden nokastansa ja syovat jaljelle jaaneet kalat. Tata showta sitten katselin pari tuntia... ja aika vain kiisi. Tassa siis pari kuvaa pelikaanista, joka kalastaa...

Tassa siis pelikaani on juuri lentanyt ja iskeytynyt kalaparveen ja sen pussi on siis lehahtanut auki...



Tassa kuvassa pelikaanin kaulapussi nakyy viela selvemmin... taman jalkeen se siis puristaa veden pois pussista ja nielee jaljelle jaaneet pikkukalat...

Hauskinta oli, etta oli muitakin lintuja, jotka myos halusivat kaloja, mutta eivat osanneet kalastaa, kuten pelikaanit. Ne kayttivat taas aivan eri taktiikkaa. Kun pelikaani oli iskenyt, nama pienemmat linnut lensivat pelikaanin paan paalle, nokkivat pelikaania, toivoen sen avaavan nokkansa, jotta voisivat napata kalan tai pari pelikaanin nokasta. Se onnistukin pari kertaa. ja kuvaa tulee... tassa siis on pienempi lintu istumassa pelikaani nokan paalla  nokkimassa ja toivomassa saalista...;)

Oli myos muita hauskoja lintuja, jotka olivat tosi taivavia lentajia. Ne tarkastelivat merta ja odottivat tietynlaisia (tonnikalan nakoisia) kaloja, jotka olivat kasittamattoman nopeita. Nama kalat metsastivat myos pikkukaloja, ja syoksyivat pinnan lahelle salamannopeasti pikkukalojen keskelle ja sitten takaisin syvyyteen. Pikkukalat, jotka eivat tietenkaan ole yhta nopeita pyrkivat karkuun hyppaamalla vedenpinnan ylapuolelle, eli siis ne hyppivat ilmaan kun nama tonnikalamaiset kalat iskevat. Mutta silloin kuten sanoin iskevat linnut, joista kerroin. Ne siis tarkkailevat vetta, kunnes nakevat tonnikalojen iskevan, silloin ne lentavat kalojen kanssa samaa reittia aivan lahella pintaa, ja kun pikkukalat hyppivat vedesta, ne nappaavat osan niista nokkaansa... hah hah... taa odottaminen oli kuin luonto-ohjelmaa!!!

Paras tietenkin lopuksi. Galapagoksella on haita... tietenkin... koska ollaan tyynessa valtameressa. Haita Galapagoksella on 4 eri lajia: White tip, Black tip, Vasarahai ja Galapagos hai. Parasta tassa on se, etta ne eivat yleensa ole kauhean vaarallisia ihmisille, koska Galapagoksella on niin paljon ruokaa, etta ne eivat oikein jaksa kiinnostua muusta "ruoasta" kuin juuri omasta mieliruoastaan. Ainoa poikkeus on Galapagoshai, joka ei ole suorastaan agressiivinen, mutta oportunisti, eli siis sita saattaa kiinnostaa milta maistuu uudet asiat... ja kerran noin 10 vuodessa hai puraisee turistia, mutta se on siis tosi harvinaista...

Siina odotellessani nain ison Galapagoshain kiertelevan laiva... se oli noin 3m pitka ja aivan mielettoman kaunis. Ma nain sen useamman kerran, suurimman osan aikaa yksin, mutta kerran myos toisen hain kanssa... ne on niin kauniita, kun ne lipuu hiljaa ohitse... Tietenkin kysyin, onko turvallista menna uimaan, koska se vasta olisi jotain (uida hain kanssa), mutta opas sanoi, etta ei varmaan kannata, koska siina sataman lahella on paljon kalastusveneita, ja haita houkuttaa kalanperkuujatteet, joita joutuu veteen. Eli siis ei kannata menna uimaan... Vahan kylla harmitti, mutta uskoin opasta, enka sitten mennyt. Kuvan kuitenkin sain... (ei maailman paras, mutta hain muodon erottaa kuitenkin)

No kuitenkin, kun vihdonkin uudet ihmiset olivat tulleet, ja niiden joukossa vanha kaverini John Walesista. Jatkettiin matkaa. Tanaan viela mentiin Bahia Tortuga Negraan, joka on siis sellaista mangrove-puu rameikkoa, jossa asuu vaikka minkalaisia otuksia. Talla matkalla me nahtiin White-tip haita... niiden nimi tulee siita, etta niilla on aivan valkoinen tapla takaevansa karjessa. Ne ui aivan pangan vieresta, ja vaikka nama hait eivat olleet yhta isoja, kuin se aikaisemmin nakemani (vain 1.5m pitkia) niin oli nekin kylla kauniita.

Taalla nahtiin myos lisaa vesikilpikonnia, jotka asuivat taalla, mutta ne eivat viihtyneet paljoa veneen lahella. Sain kuitenkin kuvan yhdesta, ennenkuin se sukelsi pois veneen lahettyvilta...

Taalla oli myos paljon kurkia ja pelikaaneja ja muita lintuja. Samaten myos rauskuja. Ja Rauskut vasta hauskoja elaimia ovatkin Ne on kuin kummituksia... ne uiskentelee pienissa ryhmissa aika lahella pintaa ja joskus ne rikkoo vedenpinnan evillaan... ne ui tosi suoraan ja hitaasti ja kun meidan vene tuli niiden eteen, ne ei muuttanut suuntaa, vaan sukelsivat vain hieman syvempaan veneen ali ja jatkoivat matkaa. Tassa siis kuvaa rauskusta... sen evat siis rikkovat vedenpintaa... naita oli kahta lajia, kultarauskuja ja taplarauskuja... tama on siis taplarausku...

5. paiva

Viidentena paivana mentiin saarelle, jossa oli lintuja... ja ihan sikana niita olikin. Talla saarella asui varsinkn Fregattilintuja, jotka on siis sellaisia lintuja, jotka ovat mustia ja niilla on paaskysmainen haarapyrsto... kuten kuvasta nakyy...

Niiden paras tuntomerkki on kuitenkin iso tulipunainen kurkkupussi, jonka urokset pystyvat puhaltamaan tayteen, kun ne koittavat houkutella naaraita luokseen. Olin nahnyt naita lintuja jo paljon aikaisemminkin, mutta tama saari oli taynna niita, ja taalla suurimmalla osalla oli pussi pullollaan, eli ne oli tosi upean nakoisia, kun ne lehyttelivat mustia siipiaan ja pullistelivat kirkkaanpunaista kurkkuaan. Taalla saarella sitten asuivat Fregattilinnut, muiden lintujen kanssa sulassa sovussa. Se oli taas aivan kasittamatonta, etta pystyit kavelemaan alle metrin paahan noista linnuista, vaikka niilla oli munat tai poikaset pesassa, ei ne paljoa valittaneet. Jatkoivat vain lehyttelemistaan auringossa... aivan kasittamatonta... tassa kurkkupussia

Ja lehyttelya auringossa... mulla on naistakin linnuista varmaan sata kuvaa, koska ne olivat niin upeita... tassa vain muutama, mutta lisaa loytyisi...



Tassa viimeisessa lahikuvassa nakyy punainen kurkkupussi erittain hyvin... Fregatin niskasulat ovat vihertavat kun muu kroppa on pikimusta ja sen nokka tekee tuollaisen pienen kiekan.
..

Kun oli puhe poikasista, niin taytyy viela nayttaa yksi kuva fregattilinnun poikasesta, joka nayttaa hyvin erilaiselta kuin tayskasvuiset... itse asiassa koossa ei ole paljoa eroa, mutta varityksessa kylla...

Talla saarella asui myos paljon merileguaaneja, jotka on niin symppiksia, kun ne eivat oikeastaan muuta tee kuin lekottelevat auringossa, toistensa paalla isoissa kasoissa. Ja niita on melkein joka paikassa.
Toinen uusi juttu talla saarella oli maaleguaanit. Ja ne on yleensa tosi hienon nakoisia. Ne on keltaisia ja ruskeita ja yleensa vahan isompia kuin merileguaanit. Ne tykkaa syoda kaktuksenkukkia, eika nekaan oikeastaan muuta tee kuin makaa auringossa. Ne ei kylla ole ryhmissa, vaan tykkaa elaa yksin, mutta tosi sympaattisia nekin on, kun niista nakee etta ne nauttii niin, kun aurinko lammittaa.

Nama liskot ovat hieman rotevampia kuin merelliset sukulaisensa, mutta yhta pitkia... tassa meikalainen liskon kanssa... jotta kokoa voisi verrata... ja lisko ei hetkauta evaansa, vaan jatkaa reporankana auringosta nauttimista...

Kuten aikaisemmin jo sanoin, niin Galapagoksella on aika luonnonmukaista ja sen takia jos elaimia kuolee, niin niita ei siivota pois turistien takia, vaan ne jatetaan paikalleen ja annetaan luonnon hoitaa ne... usein nakyikin kuolleita hylkeita, liskoja ja muita elaimia... tassa yksi...luuranko...;)

Sitten myohemmin mentiin taas snorklaamaan, mutta nyt ei ollut mitaan erikoisempaa nahtavaa, eli siis ei mitaan uusia elaimia, mutta kaloja on siis paljon... ja niista voi kertoa myos hiukan. Taalla on nimittain pajon muun muassa papukaijakaloja, jotka on sellaisia isoja varikkaita kaloja, joilla ei ole hampaita yhtaan, mutta niilla on siis sellainen papukaijamainen nokka, jolla ne sitten jyrsivat korallia. Ne on siis aika huvittavan nakoisia, varsinkin kun niita on niin montaa eri lajia. Yhdella on muun muassa sellainen iso kumpare paassaan, se on aika huvittavan nakoinen. Hassu juttu, mutta kalatkin on jotenkin aika kesyja... ei siis ole mahdotona sukeltaa koskettamaan niita. Ne siis ei ole yhta kasittamattoman kesyja, kuin muut elaimet, mutta vahan laiskantuntoisia. Kaloja on myos valtavan paljon. Niita on muun muassa valtavia parvia, joiden keskelle on kiva menna, koska ne siirtyvat pois edesta, mutta palaavat takaisin parveksi.

Toinen kiva kala, minka tapasin oli pallokala... kaikki varmaan tuntee sen... se on just se sama kala, jota japanilaiset syo, joka on aivan alyttoman myrkyllinen, mutta jos sen valmistaa oikein niin se on taivaallisen herkullinen... tama johtuu siita, etta myrkky aivan pienissa maarin tuottaa euforisen tilan, joka saa kalan maistumaan taivaalliselta ja muutenkin tulee hyva olo, mutta jos sita saa vahaankaan likaa, niin kuolee. Se on myos taynna piikkeja, ja kun kala pelastyy tai tuntee itsensa uhatuksi, niin se pystyy paisuttamaan itsensa aivan palloksi, jolloin myos piikit nousevat pystyyn. Silloin vaara toivon mukaan pelastyy ja jattaa kalan rauhaan... toivottavasti, koska tassa tilassa kala muuten on aivan avuton. Paha tassa taktiikassa on se, etta kala pystyy pallottamaan itsensa vain noin kolme kertaa elamassaan, koska jokainen kerta vapauttaa hieman myrkkya kalan vereen ja yli kolme kertaa on sitten liika, joka saa kalan kuolemaan. Tallaisen nain ja jahtasin sita, kunnes se naytti silta kuin rupeaisi hieman paisumaan, jolloin jatin sen rauhaan, koska en halua kalan kuolemaa omalletunnolleni. Kuvan kuitenkin nappaisin...

 

Tana paivana tehtiin sitten pari muutakin matkaa... eli siis me mentiin yhdelle sarelle, joka ennen oli sellainen tapaamispaikka kaikille, jotka tulivat saarelle. Ja kun merimiehet sitten tulivat pitkan purjehdusmatkan jalkeen saarelle he jattivat saarelle postitynnyrin, jonne jattivat kirjeita... tama siis sen takia, koska purjehdusmatka kestivat yleensa kuukausia ja Galapagokselta ei suinkaan palattu kotiin vaan jatkettiin matka viela pitkalle jonnekkin muualle, joten he jattivat kirjeita saarelle, jotta seuraava laiva, joka menisi heidan kotimaahansa ottaisi kirjeet mukaan ja toimittaisi ne perille... ja nain perhe sai tietaa etta mies oli elossa ainakin Galapagoksella... ja nain tama systeemi on toiminut sitten vuosisatojen ajan... ja parasta on, etta se toimii vielakin...

Saarella on siis vielakin tynnyri ja sinne voi jattaa kirjeita, niin etta kun seuraava laiva tulee, jossa on ihmisia, jotka menevat sinun kotimaahasi he ottavat kirjeet mukaan ja toimittavat ne perille... joten jos joku suomalainen vierailee Galapagoksella joskus (lahi)tulevaisuudessa meikalainen ja iso joukko mun perhetta tulee saamaan kirjeen galapagokselta (jos vain muistin osoitteet oikein)... toivottavasti saarella vierailee joku vastuuntuntoinen suomalainen... Hauskaa oli, etta postilaatikko oli sellaisen hokotyksen paalla, joka oli rakennettu eri laivojen osista... tai siis eri lankuista ja puunpalasista, joita on ajautunut rantaan eri laivoista... ja kuvaa hokotyksesta...

 ja taalta loysin myos suomalaisen laivan osan... Laiva "Kalevala" on joskus vieraillut saarella ja jattanyt sinne nimikylttinsa... ja tahan puunpalaseen kirjoitin myos viestin... eli siis jos joku tuttu josku menee saarelle.... etsikaa "Kalevala" laivan lankku ja katsokaa, jos mun nimi/paivamaara on siella viela jaljella!!!!

Juu tuohon lankun oikeaan ylareunaan kirjoitin sitten viestin... jos siita nyt saa selville...

Lankkukasa/postitynnyrin jalkeen mentiin sitten viela yhteen laavatunneliin, eli siis kuten kerroin aikaisemmin tallaiset onkalot on syntyneet kun laava syoksyy valtvalla vauhdilla maan uumenista... rakentaen tallaisen tunnelin jaahtyessaan... ja kun laava loppuu tunneli jaa jaljelle. Taa oli tosi hauska tunneli, koska oli paljon syvempi kun se aikaisempi... ja kapeampi ja pimeampi... itse asiassa tunnelissa ei nahnyt yhtaan mitaan ilman taskulamppua... ja mageinta oli, etta se oli aluksi tosi kapea, jonka jalkeen se avartui hieman ja sen jalkeen avartui isoksi maan-alaiseksi kammioksi, jonka toisella puolella oli vetta... vesi oli aluksi aika matalaa, mutta syveni sitten paljon, kunnes paatty isoon kiveen... Tassa vaiheessa suurin osa ryhmasta kaantyi takaisin, mutta mina ja se kanadalainen paatettiin tutkia luolaa viela vahasen... ongelma oli, etta kun oltiin kiivetty sen ison kiven yli vesi syveni aika lailla, joten meidan piti jatkaa luolan tutkimista uiden... loppujen lopuksi tultiin paikkaan josta ei voitu enaa jatkaa... eli siis luolan katto madaltui niin, etta se jai veden alle... ja pilkkopimeassa ei kannata oikein sukeltaa... varsinkaan ilman lamppuja tai sukelluskamoja, niin meidan taytyi kaantya takaisin...  Tuli otettua aika kivoja kuvia!!!!

Aluksi luolaa... tuossa voi siis nahda etta jokapaikassa on vetta... Seuraavassa kuvassa on meikalainen ja meidan opas... se oli tosi hyva opas... puhui ihan kohtuullisesti englantia, joten se osasi selitella asiat englanniksi ryhmalle... hyva tyyppi...

Tassa kuvassa taas ollaan mina ja se Knadalainen kaveri... se oli oikeasti tosi hyva tyyppi (vaikka silla kestikin pitkan aikaa lahettaa mulle mun kuvat)... sen kanssa mentiin aivan luolan loppuun asti... tassa kuvaa... vesi on sika-kirkasta, kunhan vain valoa olisi enemman.

Vesi oli kylla aika hiton kylmaa, mutta muuten oli tosi kivaa... luolan jalkeen mentiin snorkkeloimaan rannalle...(melkein en mennyt, kun oli niin kylma, mutta ryhdistyin ja menin kuitenkin... onneksi) tama ranta oli myos tosi kiva paikka... muuten ei ollut mitaan erikoisia nahtavyyyksia (ei paljoa varikkaita kaloja, haita...jne), paitsi etta taa oli vesikilpikonnien lempisyomispaikka... Taalla oli siis niita paljon.... ja ne oli isoja....  Isoimmat kilpikonnat oli siis varmaan minun pituisia ja tietenkin paljon leveampia...  ma nain niita varmasi 6 eri kilpikonnaa lyhyen ajan sisalla... ja sitten jain uimaan kahden kilpikonnan kanssa, jotka olivat ruokailemassa kivien keskella lahempna rantaa... yksi iso ja yksi hieman pienempi.

Seuraavassa kuvassa on meikalainen ja konna... naa on aika huonoja nama vedenalaiset kertakayttokamerat... mutta kylla tasta nyt jotenkin selvaa saa!!! Siis meikalainen on siina ylareunassa... kilpikonna jatkaa uimistaan...

Taas oli kovalla koetuksella tama saanto,  ettei elaimiin saanut koskea... ja enhan ma voinut pidatella itseani pitkaan, vaan taytyihan mun hieman silittaa kilpikonnien panssaria... ja hieman taputtaa sen paata... on ne niin hienoja... Ma varmaan uin niiden kanssa 45 minuuttia, kunnes tuli niin kylma, etten voinut enaa olla vedessa... ja oli pakko palata... mutta pitkaan pyristelin... olin ihan kankeana vedesta paastyani... ja silloinkin harmitti vahan, kun olis ollut kiva jatkaa uimista niiden kanssa... mutta olin varmasti kaksi kertaa pidempaan vedessa kuin muut meidan ryhmasta... sen jalkeen lammin suihku ja lampimia voileipia laivalla....mmm!

 

6. paiva

 No niin... kuudes paiva olikin sitten varmaan yksi niista kaikista parhaimmista...  ma taisin keroia niista haista... eli siis taalla on niita oikeastaan tosi paljon, eika siis ole mahdotonta, etta kun snorklaa, etta tapaisi hain... joten meikalainen, sen kuultuaan, oli tietysti aina ensimmaisena vedessa etsimassa haita... koska yleensa ne ei ole vaarallisia... mutta tahan asti en ollut haita tavannut... olin jo melkein luopua toivosta, kunnes kuudes paiva tuli... ja me mentiin uimaan Pirun Kruunulle, eli Corona del Diablolle...:)

Tassa valissa taytyy siis sanoa, etta kaikkien varoitukset, mamman, annen, jennyn ja muiden jotenkin vain unohtui... koska jos on siis mahdollista uida haiden kanssa vain pienella riskilla etta tulee purruksi/syodyksi, niin meikalainenhan ei voi vastustaa tallaista mahdollisuutta...  Pahoittelen kaikille, etten kuuntele varoituksia hyvin, mutta kukapa tallaista tilaisuutta voisi vastustaa...

Meita oli normaalia pienempi ryhma... koska moni ei halunnut lahtea pirun kruunulle (en ymmarra miksi...) no kuitenkin pirun kruunu on siis sellainen kraateri, joka on taynna vetta ja sijaitseekin meressa, joten kraaterin onkaloiden valista voi uida sinne sisaan ja ulos... ulkopuolella on tosi syvaa, mutta nakyvyys on mainio, sisalla on tosi matalaa... talla alueella on tosi voimakkaita virtauksia, joten luojan kiitos rapyloista, muuten Sam olisi ollut kaukana merella... no kuitenkin nyt asiaan... tassa kuva itse kruunusta...

 

Pirun kruunulla sitten tapasin vihdoinkin hait... Kylla! Nyt voin sanoa, etta olen uinut haiden kanssa... Nama hait olivat White tip lajia ja noin 2 metrin mittaisia... ne lepasivat pirun kruunun ulkopuolella hiekkapohjalla... ja me sitten uitiin niiden ylapuolella. Ne oli aluksi aika kaukana (15m) , mutta sitten ne rupesivat uimaan ja paasin lahemmaksi sukeltamalla. Lahimpana oleva hai oli ehkapa noin 5 metrin paassa, kun olin lahimpana niita. Se oli upeaa!!!!  Saali, etta meidan piti lehtea pois aika nopeasti sen jalkeen kun oltiin tavattu hait...

Toinen harmi oli se, etta olin melkein tuhlannut kaikki vedenalaisen kameran kuvani, mutta olin saastanyt pari kuvaa haita varten, nyt kun nain ne, niin rapsasin heti kaikki kuvat, joten typera mina en saanut yhtaan kuvaa lahempaa, mutta kuvista kuitenkin erottaa hait!!!!! (nama vedenalaiset kertikset, kuten sanoin on aika huonoja...:(

Tassa kuitenkin voi erottaa haiden muodot valkoisella hiekalla... me oltiin niiden ylapuolella ja sukellettiin syvemmalle niita katsomaan ja nekin alkoivat liikkua ja lahenivat lopuksi hieman... taa oli siis yksi parhaimmista hetkista (jattilaiskilpikonien lisaksi) koko reissulla...

Melkein missasin ne, koska pirun kruunulla on kalaa aivan tajuttomasti, joten en katsellut hiekkapohjaa koko ajan... joten ehdin uida sisalle ja ulos pirunkruunussa, ilman etta huomasin niita, mutta sitten meidan opas, joka ui meidan kanssa huiomasi ne ja kertoi minulle, koska sen kanssa olin puhunut varmaan ihan liikaa siita, etta halusin nahda hain... ja uida hain kanssa.

Ja koko ajan kun joku huusi hai... meikalainen ryntasi paikalle... mutta huono tuuri oli aina mukana, ja vaikka haita muuten nakyi usein, niin ennen tata paivaa en ollut nahnyt yhtaan niista snorklaamassa ollessani... nyt vihdoinkin!  Oi onnen paivaa!!!

Muutenkin pirun kruunu oli upea paikka... siella oli tuhottomasti kaloja, valtavia parvia varikkaita kaloja, kilpikonnia , rauskuja... kaikista koitin ottaa valokuvia , mutta naa kertakayttokamerat ei nyt ole maailman parasta laatua (olen tainnut mainita asiasta;)... kuitenkin jostain kuvista saa hyvin selvaa, muista taas ei niin hyvin... Kruunun sisalla oli myos upeita elaimia, merileijonia ja kaloja... ja myos simpukoita... alyttoman isoja ja kauniita kierresimpukoita, jotka varmaan painoivat pari kiloa ja olivat noin keskikokoisen paistinpannun kokoisia... ne oli myos hienoja... ja melkein teki mieleni ottaa yksi mukaan kotiin, mutta ne oli valitettavasti asuttuja...(tarkistin asian...;) heh heh

 

Pirun kruunulla sitten sai tosissaan uida... kuten sanoin, etta virtaukset ovat tosisssaan kovia siella, isoja aaltoja on kun se on kauempana merella, ja tietenkin siella on paljon teravia kivia, jotka akkijyrkasti nousevat korkealle vedenpinnan ylapuolelle...  meilla oli tietenkin pangavene mukana, mutta niinkuin ma sanoin, etta olin aina ensimmaisen vedessa etsimassa haita, niin yleensa saatoin ajautua aika pitkalle muista, koska en halunnut etta joku muu loytaisi hain ennen minua ja luultavasti pelastyttaisi sen pois!!!! Joten olin aika usein yksin sukeltamassa (vaikka meidanhan piti pysya yhdessa... hah...;)

Joka tapauksessa varsinkin jannaa oli kruunun sisalla, jossa oli yksi oikein voimakas virtaus, joka vei yhdelta puolelta kruunua sisaan ja toisesta ulos... ja kauaksi merelle ja sen lavitse taytyi uida, jotta voisi nahda koko kruunun... onneksi olen hyva uimaan, koska se oli joskus tosi rankkaa... varsinkin kun joutui lahelle kivia tai koralleja, koska ne on tosi teravia ja isot aallot heittelee ja virta vie... riskeja siis on, mutta on se toisaalta aika kivaakin...;)

No pirun kruunun jalkeen... me mentiin viela kavelylle saarelle, mutta nyt en muista olisikohan se ollut ennen vai jalkeen kruunun, koska kruunu on jotenkin jaanyt mieleen ja sita ennen tai sen jalkeiset tapahtumat ei varmaan mahtuneet samaan aikaan samin paan sisalle. .....

Juu...me mentiin yhdelle saarelle, jossa oli paljon merileijonia (niinkuin aina) ja paljon myos maaiguaaneja... ja ne oli (kuten aina) tosi mukavia... koska ne on niin rauhallisia ja pelottomia... matkalla tanne merileijonan poikaset innostuivat leikkimaan venemme kanssa ja niista tuli taas rapsittya aika monta kuvaa...

ne oli kuin tahallaan poseeraisi... ja ne tuli niin lahelle, etta hyvia kuvia tuli otettua...

ja seuraavassa kuvassa se heiluttaa rapylaansa...

merileijonat on siis tosi kivoja... ja niita on joka paikassa Galapagoksella, kuten taskurapujakin, joita oli kaikki rannat taynna... eri kokoa eri varia... tassa yksi aika natti yksilo......


merileijonia ja rapuja juu, mutta parasta tassa saaressa oli Flamengot... juu niitakin loytyy Galapagokselta... taalla asuu pari isompaa yhdyskuntaa flamengoja ja pari pienempaakin... Flamengot on kylla tosi natteja, koska ne on niin vaaleanpunaisia... ja niiden nokat on hassuja... kun ne purskuttaa mutaa ja vetta ja sihtaa pikkukaloja ja ayriaisia sielta... Flamengot oli natteja, mutta niita ei valitettavasti paassyt nakemaan ihan lahelta... lahimmat oli ehkapa 20-30 metrin paassa... kaukana siis...,)

Talla saarella asui myos Galapagosankka, josta taytyi myos ottaa muutama kuva...

Talla saarella oli myos tosi hienoja jyrkanteita, joista oli upea nakoala... ja pitka pudotus alas... jos sattuisi putoamaan...

 

7. paiva

Tama oli siis toiseksi viimeinen paiva... ja oikeastaan viimeinen kunnollinen paiva... koska viimeinen paiva oli siis vain puolikas, kuten olen jo kertonut... me matkustettin  Isla Santa Mariasta (jossa pirun kruunu sijaitsi) Isla Españolalle, joka on aika lahella sita ansimmaisen paivan saarta Isla San Cristobalia. Taalla vierailtiin kahdessa paikassa: Punta Suarez seka Isla Gardner.

Punta suarez oli siis itse saarella ja siella oli siis ranta, jolla makasi paljon merileijonia... se on hassua, mutta niihin melkein tottui, kun niita makoili joka rannalla...

Nama on niin sootteja, kun makaavat talla tavalla, hellyyttavalla tavalla... kuten seuraavassakin kuvassa, jossa kokonainen perhe makaa yhdessa paistattelemassa aurinkoa...

... ja hauskinta oli se etta me ja merileijonat maattiin rannalla vieri vieressa... se on jotenkin hassua... jotenkin se tuntui aika luonnolliselta ja taas taysin epaluonnolliselta... mutta mukavaa joka tapauksessa. Siella me sitten maattin kolmisen tuntia leijonien kanssa ja oli oikein mukavaa... ranta oli tosi natti ja vesi oli lamminta...

Yksi hauska juttu merileijonissa on, jota en aikaisemmin ollut huomannut oli etta niilla on pyrstossaan kynnet... aivan siis kuten muillakin elaimilla... ne pistaa esiin pyrston keskivaiheilta ja ne kayttaa niita(kuten muutkin elaimet) itsensa rapsuttamiseen... Hassua jotenkin en olisi kuvitellut,etta niilla olisi kynnet, mutta toisaalta onhan se ihan luonnollista. Tassa kuva merileijonan kynsista...

 
Lintuja nahtiin tietenkin koko ajan ja tallakin rannalla loytyi yksi uusi laji, jonka nimea en valitettavasti millaan tahdo muistaa... aika kool sen punainen nokka joka tapauksessa...

Taallakin tietenki snorklailtiin ja taallakin piti olla haita, mutta ei nahty yhtaan... silla toisaalta ei ollut enaan niin paljon valia, koska meikalainenhan oli jo uinut haiden kanssa... Taalla oli kuitenkin hassuja kaloja, joiden nimi on trumpettikala... nimi johtuu siita, etta niilla on sellainen trumptinmuotoinen suu... ne on viela aika pitkia (hieman yli metrin mittaisia) ja hopeanvarisia, niin ne nayttaa ihan trumpeteilta... Nahtiin taallakin kilpikonna, joka oli taysin valkoinen... joten se oli tosi natti... ja se oli myos aika iso... mutta se kyllastyi meihin nopeasti ja haipyi syvemmalle, minne me ei voitu menna...

Sen jalkeen mentiin sitten Isla Garnerille, jossa tehtiin pari kavelya... Talla saarella oli paljon jyrkanteita ja paljon lintuja... kuten tama hassunnakoinen pari...

Taalta loytyi sitten taas yksi uusi elainlaji, jota en ollut nahnyt aikaisemmin, eli siis Albatrossi. Albatrossin kaikki varmaan tunnistaa... ja on tosi upeita kun ne nakee oikeasti... ja ne on isoja... se on vahan sama kun ottaisi ison merilokin ja triplaisi sen koon... eli siis ne on kuin valtavia lokkeja... saman kokoisia kuin kalkkunat....  se oli hauska kun me nahtiin ensimmainen albatrossi, niin joku meidan ryhmasta sanoi, etta "kato valkoinen pelikaani"  (pelikaanit on myos isoja), mutta sen jalkeen huomattiinkin, etta se oli albatrossi.

Ainoa harmi talla reissulla oli se, etta mun kamerasta lopui akku... taman rannan jalkeen olin ottanut paljon kuvia merileijonista, ravuista, linnuista, jne... ja huomasin, etta akku alkaa loppumaan, mutta olin jotenkin niin vasynyt koko reissun jalkeen, etta en muistanut pistaa akkua latautumaan, vaan unohdin... sen takia mulla on vaan muutamia kuvia albatrosseista, joka on harmi, koska niista olisi saanut paljon tooodella hienoja kuvia. Ne nimittain on hauskoja, kun ne on pareittain, niin ne osoittavat hellyytta toisilleen miekkailemalla nokillansa ja lehyttelemalla valtavia siipiaan... se on aika upean nakoista...

Albatrossit on aikamoisia lentajia, koska ne tulee saarelle vain pesimaan ja lepaamaan muutamaksi kuukaudeksi, sen jalkeen ne lahtevat matkalle ja saattavat lentaa tuhansia kilometreja aina Chileen asti, jonka jalkeen ne taas palaavat takaisin Galapagokselle pesimaan...

Talla saarella oli myos sitten "Blow hole" eli siis blow hole on siis sellainen rantakiviin muodostunut kolo, joka aaltojen lyodessa rantaan iskee veden korkeaksi ruiskuksi suoraan ylospain ... se pitaa myos sellaista kova-aanista suhina- aanta, kun vesi lentaa korkealle... se on hieman niinkuin valas hengittaisi... se oli hieno, mutta valitettvasti en voi nayttaa valokuvaa siita, koska akku antoi periksi... hieman lohdutti se, etta muut sanoivat, etta siita ei oikein saanut hyvia valokuvia, koska ruisku ei nayttanyt yhta hienolta kameran linssin lavitse kuin aitona... kaikkea se kamerakaan ei siis voi tallentaa.

8. paiva

Viimeisena paivana ei oikein tehty mitaan erikoista... me kaytiin yhdessa museossa, jossa kerrottiin Galapagoksen historiasta... saarten muodostumisesta, taalla asuneista ihmisista jne,. Jne, mutta se ei ollut mitaan erikoista. Sitapaitsi meilla oli kiire kaupunkiin polttamaan mun kuvat CD:lle sen Kanadalaiskaverin ipodista, mutta se ei onnistunut, koska Galapapagoksella ei ollut yhtaan konetta, jossa olisi ollut "Firewire" kontakti... onneksi se kaveri oli tulossa Limaan ja nain piti jarjestya mun kuvien saaminen... ei sitten jarjestynyt... perkule... no sain kuitenkin kuvat... vihdoin ja viimein...:)

Itse asiassa sen jalkeen me mentiin suoraan lentokentalle... josta sitten matkustettiin Guaiqauiliin. Josta sitten alkoi pitka bussimatka kotiin... tai itse asiassa kaksi... ensimminen matka oli Guiaquilista rajan yli Piuraan, josta sitten otin bussin Limaan... siina valissa taytyi odotta noin yhdeksan tuntia bussiasemalla ja kummatkin matkat bussissa istuen kestivat noin 12-14 tuntia itse kukin... varmaan arvaattekin, etta ne olivat aika tuskaisia, varsinkin se ensimmainen, joka oli sellainen "maitobussi", joka ei ollut millaan mitalla korkeatasoinen... ei siis ollut ilmastointia, ei mukavia istuimia, eika itse asiassa mitaan muutakaan.. se oli siis tavallisten ihmisten bussi... hyva juttu siina oli siis se, etta se oli halpa... maksoin 13 tunnin matkasta 10$... mutta sita sai sitten karsia...

...tietenkin sain viereeni istumaan kaverin, joka oli aivan kasittamattoman kiinnostunut kaikesta... ekaksi sen taytyi saada selville missa olin kaynyt... ja kun sanoin Galapagos, niin se rupesi inttamaan minulta matkan hintaa... jota en todellakaan ollut valmis kertomaan, koska matkan hinta on varmaan sen kaverin parin kuukauden palkka (vahintaan)... sitten kun vastasin siihen hyvin niukasti se rupesi tinnttaamaan multa vastauksi mun uskonnosta... voi luoja.... se tietenkin huomasi, etta en ole maailman uskonnollisin kaveri, mika sai sen kaksinverroin kovemmin yrittamaan saada vastauksia minulta muun muassa siihen, miksi en lue "sanaa" (raamattua)... miksi vanhempani eivat ole kasvattaneet minusta uskonnollista... ja valitanko ylipaatansa mita minulle tapahtuu kuoleman jalkeen... sanomattakin oli siis selvaa, etta taa kaveri oli aikasmoisen uskonnollinen... ja yhta lailla rasittava, mutta hengissa selvittiin kotiin onnellisena ja tyytyvaisena.

 

Muita juttuja

Valitettavasti en voi viela lopettaa juttua... koska mun taytyy viela kertoa parista illasta laivalla... en tarkalleen muista mitka illat nama olivat, ja sen takia en laittanut niita paivien alle... joka tapauksessa ainakin parina iltana, kun oltiin syoty ja kayty lapi seuraavan paivan ohjelma me jaatiin muutamaksi tunniksi ankkuriin saarten lahelle... nama tunnit olivat yhtia paivan parhaimpia hetkia... koska oisin Galapagoksella tapahtuu paljon.

Oisin siis kaikki elaimet ruokailevat ja kun meidan veneessa oli siis lamppuja veneen takaosassa, niin kaikki pikkukalat tulivat sinne (valon houkuttelemana)... naita tietenkin seurasi isommat kalat, joita seurasi merileijonat... joita seurasivat hait...

Kuvatkin onnistuivat aika hyvin... hait olivat upeita...sulavia, virtaviivaisia ja kun ne hyokkasivat jonkun kimppuun ne olivat kasittamattoman nopeita... saali, etta kun ne hyokkasivat, ne vain katosivat syvemmalle, mutta sen enempaa ei nahnyt...

 

Laivan takaosassa oli siis aikamoinen show... oli upean nakoista nahda hylkeita... haita kiertelemassa laivan takaosassa... ja ne olivat siis aivan lahella laivaa ja vedenpintaa... Hai on kylla upean nakoinen kun sen selkaeva viistaa vedenpintaa ja kun se ui veneen alle... ja ne on myos kiinnostuneita... muistan yhden hain aivan selvasti, kun se ui veneen lahelle... sitten juuri ennenkuin se olisi kadonnut veneen alle, se kaarsi oikealle kaantyi siten, etta sen silma ja suu nakyi... aivan kuin katsoen minuun... ma luulen, etta se itse asiassa oli kiinnostunut laivalla olevista ihmisista... no niin, en paassyt tallakaan kertaa uimaan haiden kanssa (sanomatta selvaa oli, etta kysyin sita) Opas ei suositellut, koska kun ne kiertelee tuolla tavalla yhta paikka hait etsii ruokaa ja osa naista haista oli Galapagoshaita, jotka siis voivat olla hieman arvaamattomia... ja itse asiassa me nahtiinkin yksi merileijona, jolta joku oli puraissut koko takaevan pois... joten kai taallakin voi olla vaarallista vedessa...

Sekin on kylla alytonta, etta missaan muualla maailmassa Merileijona, jolta puuttuu koko pyrstoeva ei voisi selviytya hengissa, mutta taalla on niin paljon "surplussaa" ruoan suhteen, etta sekin varmasti loytaa ruokaa taalta... Hylkeista taytyy viela sen verran kertoa, etta nekin siis yleensa valitsevat vain herkkuruokaansa, joka naytti olevan lentokala... kuvassa yksi... niiden rintaevat ovat isot ja ne todella voivat liihottaa veden ylapuolella pitkia matkoja... kun ne pakenevat saalistajia...

Merileijonat jahtasi lentokaloja ihan hullun lailla... ja se oli tosi hauska myos katsoa tata jahtia, koska kuten sanoin lentokalat pystyvat liitamaan/loikkimaan vedenpinnan ylapuolella pitkia matkoja, kun ne pakenevat saalistajiaan... Merileijonat on niin nopeita, etta hyvin usein liitaminen ei auttanut paljoakaan, vaan kala joutui ruoaksi... Liitamisessa nayttaa myos olevan toinen ongelma... eli siis ohjaaminen... kala ei nayta pystyvan ohjaamaan lentoaan silloin kun se pakenee, ja useamman kuin kerran kun kala liiti pakoon merileijonaa se kaikessa vauhdissaan tormasi laivan runkoon... siita kuului vain iso tomays, kun kala osui laivaan, jonka jalkeen yleensa merileijona popsi suuhunsa puolipokertyneen kalaparan...:(

Iltaisin nakyi siis tosi paljon elaimia... pelikaaneja istui usein meidan pikkuveneen reunalla vaijyen kaloja... meressa nakyi pienia ankeriaita, jotka oli myos tosi natteja, ne olivat musta-valkoraidallisia... Paljon kaloja tietenkin nakyi.... mutta yksi mun henkilokohtaisista suosikeista oli ehdottomasti merikilpikonnan poikaset. Nama pienet sootit identtiset miniversiot aikuisita merikilpikonnista tulivat myos veneelle... en tieda miksi, mutta ne olivat niin sootteja... ne olivat siis paljon pienempia kuin mun kammen... ja rapyloivat pienilla evillaan edestakaisin veneen peran ymparilla... ne olivat niin hassun nakoisia... ja on niin vaikea kuvitella etta naista pienista avuttoman nakoisista taaperoisista tulee sitten niita valtavia aikuisia merikilpikonnia, mita aikaisempina paivina oltiin nahty... kuvassa minikilppari... ja tassa kuvassa nakyy myos kalojen runsaus, mita vedessa oli...

Naina paivina kun elaimia nakyi meikalainenhan oli aivan kiinni veneen perassa... hyva kun syomaan ehdin... olin koko ajan perassa tihruamassa haita ja kilpikonnia ihan myohaan yohon asti... pitkaan sen jalkeen kun muut olivat menneet nukkumaan... ja taas kun olin aivan yksin (tilaisuus tekee varkaan, sanotaan) niin taisin taas unohtaa saannon, etta elaimiin ei saa koskea... mun taytyi ottaa yksi sellainen minikilpikonna kateen... kun se melkein itse ui siihen... se oli siis aivan kasittamattonam sootti, kun se oli mun kadessa ja pyoritti rapyloitaan... otin nopeasti pari kuvaa ja paastin elaimen takaisin veteen... mutta hitto soikoon olis tehnyt mieli vieda sellainen kotiin... no paremihan silla Galapagoksella on. Kuvan kuitenkin otin...

Ja sitten viela toinen...
 

Muuten taytyy sanoa reissusta, etta se oli ehdottomasti yksi elamani parhaimmista reissuista, ja etta suosittelen ehdottomasti reissua kaikille, jotka vain loytavat rahaa lahtea matkalle. Itse toivon joskus palaavani saarelle... ja kun sen teen aijon opiskella miten sukelletaan, koska silloin vasta niita haita nakeekin... ja tama kun on yksi niista harvoista paikoista, jossa on hyvinkin mahdollista nahda valashaita... juu, se on nyt paatetty... sen teen seuraavaksi...

Voin viela sen verran kertoa, etta saari on ehdottotmasti vaivan arvoinen paikka...... voin kuvitella esimerkiksi Huhtalan Ilkan haluavan lahtea saarille (kiitos muuten kommentista)... ja voin sanoa, etta sinne ei siis ole sillatavalla kiire, etta meikalainen oli koko joukon nuorin siella (27v.), ja ryhman keski-ika oli vamasti noin 40... Vanhimmat oli noin 60-vuotiaita. Eli siis jos talla hetkella ei ole rahaa, niin sita ei periaatteessa missaa mitaan, jos sinne menee hieman myohemmin... matkat on sellaisia, etta kaikki pysyy mukana... ja laivat on hyvia... ja snorkkelointi on helppoa... kannattaa kuitenkin pitaa hieman kuntoa ylla, muuten voi missata hauskoja juttuja... ja yksi tarkea juttu on, etta taytyy jattaa mukulat kotiin, (jos niita on)... koska reissu on niin kallis, eivatka muksut valttamatta pysty tekemaan kaikkia juttuja, kuten snorklaamista... osa asioista voi olla myos hieman vaarallisia naskaleille... eli siis Galapagos ei todellakaan ole mikaan perhelomakeskus...

Lopuksi tassa vihdoinkin tama juttu, jota olen niin pitkaan odottanut voivani kirjoittaa... aika perussa rupeaa pikkuhiljaa loppumaan... mutta viela tulee yksi hieman pitempi selvitys... siis jussin ja mun reissusta Argentiinaan... mutta nyt otan pari paivaa vapaaksi... taman kanssa on nimittain tyoskennelty aika pitkaan... ja onhan sita saatu odottaa...viela yhden kuvan laitan tahan mukaan. Kun kerran aloitin kuvat ensimmaisilla lentokoneesta otetuista kuvista Galapagokselta, niin sopivaa on myos lopettaa juttu viimeisilla galapagoksesta otettuihin kuviin... Tassa siis kuva kun meikalainen lentaa pois...

Ei muuta kuin jatketaan...

Taman jutun on parasta ansaita kommentteja kaikilta....;)

Pitakaa huolta itsestanne...

:Sam the man

 

 

 

Allright...

...nyt on siis viimeinen paiva Buenos Airesissa. Tanaan lahdetaan siis Ormeño bussiyhtion kanssa matkustamaan kohti Limaa... joten vaikka periaatteessa taa reissu on lopussa, niin ei tassa viela kotiin paase. Erehdyin muuten hieman viime kerralla matkan pituudessa... ei se 3000km riita, kun ei riita neljakaan, vaan matkan pituus kilometreina on 5000km!!!!

Matka-aika ei myoskaan mennyt ihan oikein... neljan paivan sijaan me matkustetaan vaan kolme paivaa (luojan kiitos!!!)... eli siis tasan tarkalleen 72h... ok... siis onhan tuo aika tuskaa varmaan, viela kun meilla ei ole edes busscama, eli siis ei ole sankyja, vaan siella mennaan ihan normaaleilla penkeilla... joten takapuolen lihakset on varmaan aika puutuneet kun vihdoinkin paastaan Peruun!!!

Se hyva puoli tassa reissussa on, etta me mennaan Chilen kautta... eli siis Buenos airesista Santiagoon ja sielta limaan... mika tarkoittaa, etta kun meikalainen saa Chilen leiman viela tuonne passiin, niin olen kaynyt seitsemassa Etela-Amerikan maassa... joka on ihan hyva saavutus... passi nayttaa ihan hyvalta, kun siella on paljon leimoja... (taalla kun niita leimoja viela saa)

Ei kai tassa muuta... tanaan siis lahdetaan kello neljan aikaan taalta ja tiistaina pitaisi olla perilla myos neljan aikohin... Meikalainen kirjoittelee sitten kunnon jutun, kunhan vaan paasee taalta kotia!!!

Pitakaa huolta itsestanne ja kirjoitelkaa kommentteja!!!!

:Sam the man

 

Uusi kaupunki...

Ok... no niin, eli siis nyt ollaan Buenos Airesissa... Tama on jo nyt (ollaan oltu taalla tunti) niin yksi mageimmista etela-amerikan kaupungeista, mita olen nahnyt... tosi eurooppalainen. Ma kertoilen sitten myohemmin kaikesta mita tapahtui tarkemmin, kuvien kanssa, mutta taytyy aina valissa ilmoitella, etta on hengissa..

Ma olen hieman katsellut jussin tuskailua kun se yrittaa siirtaa kuvia naiden paskojan koneiden kautta nettiin ja paatin, etta en jaksa yrittaa. Ma mielummin sitten kirjoittelen/siirtelen kuvia sitten rauhassa, kun olen taas limassa.

Lyhyesti kuitenkin asiat... Tanaan oltiin noin 1200 km paassa Brasiliassa Foz de Iguasussa ja nahtiin ne maailmankuulut vesiputoukset... oli tosi upeita, vaikka olikin kuiva kausi eika vetta ollut niin paljoa kuin markana aikana... hieman ongelmia meinasi tulla, kun mentiin kysymaan bussimatkoja Bonnikseen ja huomattiin, etta seuraavaan kahteen paivaan on vain yksi bussipaikka jaljella, mutta onneksi lentokoneet kulkee ja hinta oli vain noin 30e enemman kuin mita bussi olisi ollut... joten se kannatti maksaa, koska nyt meilla on yksi ilta lisaa Buenos Airesissa...

Tama reissu rupeaa pikku hiljaa loppumaan... taalla ollaan nyt 2-3 yota ja sen jalkeen otetaan maailman pisin bussimatka (noin 3000-4000 km... Valilla Buenos Aires ja Lima, joka kestaa n. 4 paivaa) ja siis sitten jussi lahteekin kotiin ja meikalaisen vikat viikot Limassa alkaa...

En tieda mita siitakin tulee, koska kaikki mun kaverit on jo lahteneet kotieurooppaan ja jaljella on vain joitain uusia mulkeroita, joista en tunne montaakaan... no eikohan asiat ole ok... onhan siella Qcha ja pari muuta mun tuttua perulaista...

Nyt kylla tuntuu hyvalta tulla jo kotiin... ma olen kaivannut suomalaista suihkua sitten siita lahtien kun olen jalkani talle mantereelle astunut... Sellainen joka oikeasti toimii... oi voi!!! Ja suomalaista ihanaa puhdasta ruokaa..

Siis ma en ole ikina ymmartanyt (tai siis olen, mutta en nain selkeasti) kuinka ihanaa makaronilaatikko on... ruisleipa, leikkeleet, juusto, Jennyn tuorepastakastikkeet, Jennin tonnikalasalaatti, nunnun vastapaistettu pahkinaleipa, hernekeitto, Monan paistetut maksapihvit(puolukkahillon kanssa tottakai;), Aiteen hoonapoona, Lindan kanamandariinisalaatti, hernekeitto palvikinkulla, Kalaasimaksapasteijaruisleipa nonnan punajuurten kanssa, paistettu tuore siika (mieluiten itse kalastettu), Papan Juustokohokas, karjalan piirakat munavoin kera, puhumattakaan uusista perunoista, voin ja sillin kera (jotka harmikseni missasin), lohilaatikko, maksalaatikko (voin & rusinoiden kera), Janin kanssa tehty Vorschmakki schnapsin kanssa... puhumattakaan lukuisista lukuisista ihanista asioista joita en todellakaan ole unohtanut, mutta en valitettavasti voi kaikkia mainita, koska muuten tasta tulee pisin juttu tahan mennessa (Heli... lihapiirakka oikealla riisilla toimii aina:)

Joten jos saa yhden pienen toivomuksen pyytaa... toivon paljon paljon kutsuja suomalaiseen ruokapoytaan kun tulen takaisin kaikilta tutuilta... koska kaikki tuntemani ihmiset osaavat tehda jotain herkkua josta niin pidan!!!

Siina jaa kaikki marsut, alpakat ja muut kummalisuudet pitkaan jalkeen... ja yleensa ottaen suomalainen ruoka on niin terveellista ja puhdasta... parempaa ei voisi pyytaa...

Galapagos juttu tulee luultavasti (sormet ristissa ollaan) kun saavun limaan, koska se kanadalaiskaver sanoi lahettaneensa kuvat mulle ja niiden pitaisi nyt olla Limassa kun saavun

No niin... kommentteja saa kirjoittaa ahkerammin... jos saa pyytaa toista juttua...;)

Pitakaa huolta itsestanne... meikalainen lahtee suomalaista ruokaa kaivaten lohduttamaan itseani verisella Argentiinalaisella haranlihapihvilla ja punaviinilla...;)

Jatketaan taas,

Sam the man

 

 

No niin...

ajattelin kirjoitella ihan lyhyen jutun siita, etta kaikki on ihan jees, ollaan Santa Cruzissa, joka on siis edelleen Boliviassa. Taalta jatketaan huomenna Paraguaihin, josta on tarkoitus matkustaa jokilaivalla maan paakaupunkiin.

Mitaan haavereita ei ole sattunut, paitsi, etta jussi on oksennustaudissa ja meikalainen tutkittiin paasta jalkoihin huumetarkastuksessa.

No itse asiassa jussi on hieman huonona, mutta ei tama kai kauhean vakavaa ole. Se taitaa vain olla matkamahatautia ja sen paalle viela kolme unetonta yota ja pahanhajuinen bussi...

Me ei saatu unta oikein viime paivina, koska kun tim vihdoinkin paasi meidan luokse (La Paziin), niin taytyihan meidan sita juhlia ja ei sitten nukuttu kauheesti... seuraava yo oli sitten Timin viimeinen ilta meidan kanssamme ja taytyihan sitakin hieman juhlia... ja viime yo matkustettiin taas koko yo bussissa.

Josta taytyy muuten hieman kritisoida naita busseja... voi luoja... miten ne voi tehda niin huonoja ikkunoita, etta niista koko ajan vetaa. Meikalainen istui ikkunan puolella ja vuosistoilma on aika kylmaa oisin... ja ikkuna oli kuin reikaleipa... siis tosi huono... koko yon varisin kylmasta ja sitten sen jalkeen aamulla, kun paastiin pois vuorilta ja sademetsa-alueelle, niin oli taas ihan hiton kuuma koko ajan. Nama busiit on ihan paskoja joskus...

Ja sitten se mun huumetarkastussessio... no eipa siina mitaan, (eika mua nyt ihan kokonaaan tarkastettu, matkatavarat vaan), mutta ennen Santa Cruziin tuloa meidat (bussi siis) pysaytettiin ja kaikki kaskettiin ulos. Sitten ne valitsi ruumasta muutaman laukun, joihin minun laukku (tyypillista)luonnollisesti kuului...:(  ja sitten kaytiinkin lavitse kaikki mun kamat likapyykista aina tuonne beauty boxiin... hitto soikoon...

ei siina sillai paniikkia ollut, kun ei mulla mitaan huumeita mukana ollut, mutta aina kun jotain tuollaista sattuu, niin sita on hieman hermostunut, kun ei sita aina tieda mita ne etsii, tai mita ne tekee... kaikkea kauhujuttuja on kuultu siita, miten poliisit voi piilottaa jotain laukkuun jne,jne,jne... ja taalla kun heti napsahtaa se 1-3 vuotta linnaa pienimmastakin huumetuomiosta... joten ei paniikkia, mutta hieman jannityksessa selittelin, etta tama on mun partahoyla, tassa on mun linssit ja nuo on sitten likaiset sukat...

No... kaipa ne oli ihan tyytyvaisia, kun mitaan ei loytynyt ja sitten jatkettiin matkaa... ja vihdoinkin paastiin Santta Cruziin, jossa on tosi kuuma... 30 astetta... etta ihan jees. Jussi on talla hetkella hostellilla lepaamassa... ja meikalainen hieman tutkimassa kaupunkia...

Ei kai tassa sitten muuta... pitakaa huolta ja kirjoitelkaa kommentteja... meika jatkaa tutkimista...

:Sam the man

PS. meikalainen on nyt sitten vihdoinkin hommannut itselleni messengerin... joten siis, jos joku haluaa lisata mut listalle, niin osoite on siis [email protected]. Sitten voi jopa saada mut kiinni joskus matkan paalta, koska avaan sen aina kunhan vain istun koneen aaressa.